"Minä en niin pienen rahan tähden liikuta hevostani", oli Sakke siihen ylpeästi vastannut.
"No… olkoon menneeksi. Pannaan kaksisataa", oli Jaanuskin äkäpäissään luvannut.
Ja silloin löivät vetoa.
Ja kävi niin, ettei Viklundin "Hurra" riittänytkään juoksussa Jaanus Kallen "Linnulle", joka oli kahdesti palkittu juoksija. Mutta Viklund ei maksanutkaan. Jaanus haastatti ja sai päätöksen.
Oli syksy, lokakuussa, kun tuo Jaanus Kallen päätös saapui minulle, ruununvoudin määräyksen seuraamana. Vieläpä oli ruununvouti tilitysajan pannut lyhemmäksi kuin tavallisesti.
Kun kerroin Lauri lautamiehelle asiasta, arveli Lauri:
"Kyllä siellä vaan nousee nyt eri pyry. Sakke on itsekin löylynlyömä, mutta vaimo sillä on täysi hullu, ja niin suukko, ettei täälläpäin toista tiedetä."
Kun Taaliin ei ollut pitkä matka, läksimme kävellen Laurin kanssa asiaa ajamaan.
"Kumma mies, kun ei maksanut. Selväähän se oli, että tuomitaan semmonen", puheli Lauri.
"Luuli varmaan Sakke, ettei tuomita", vastasin minä.