Taalin talo oli lähellä maantietä vähäisellä mäenkukkulalla. Se oli komea ja varakkaan näköinen talo jo päältäkin nähden. Talli ja navetta varsinkin vetivät huomiota puoleensa uutuutensa ja kokonsa vuoksi.
Me kävelimme pihaan. Huomasin Laurista, että tämä matka ei häntä miellyttänyt. Näytti aivan kuin hän olisi pelännyt mennä Taaliin.
Juuri kun ehdimme pihalle, tuli emäntäkin navetasta.
"Hyvää päivää, emäntä", toivotin minä.
En saanut selvää, vastasiko emäntä vai ei, mutta sen minä näin, ettemme olleet tervetulleita. Kukapa muuten muukaan ikävöi vallesmannia ja lautamiestä!
Emäntä mennä tuijottikin sen enempää virkkamatta asuinrakennukseen.
Mutta hetken perästä ilmaantui hän taas pihalle.
"Onko isäntä kotona?" kysyin minä ja koetin olla niin virallisena kuin suinkin mahdollista.
"Ei ole. Mitä on asiaa?" tivasi emäntä vastaan. "Eipä taloon pitäisi olla tuommosilla herroilla asiaa. Minä luulen, että meillä eletään omista. Eikä juosta naapurista lainaamassa niinkuin kuuluvat eräät tekevän… (tuo viimeinen oli kohdistettu Lauriin) leivistä asti lainailevat…"
"No elkää nyt, hyvä emäntä… Tämä asia on isännälle…"
"Olkoon! Kumma, ettei noilta rakkikoirilta saa koronaankaan rauhaa", tiuskasi emäntä ja näytti yhä enemmän vimmastuvan.