— Kyllä uni tulee, kun rupeatte pitkäksenne.
— Ei se tule, intti poika.
— No, kuka on tottelematon! nuhteli Maria nousten ja alkaen asetella rääsyjä kamarin permannolle. Kun vuode oli valmis, jatkoi hän: — No nyt!
— Mutta minun on nälkä, äännähti poika hangoitellen.
— Minun myös, jatkoi tyttö samassa.
Maria vavahti. Sitten hän neuvotonna etsi sanoja ja sai viimein soperretuksi:
— Aamulla saatte syödäksenne, nyt ei ole. Mutta ehkä siksi isä tuo — tai ellei hän, niin minä hankin. Käykää nyt vain vuoteelle. Ei nukkuessa nälkä ole.
— On se! intti poika. — Enkä minä saa unta, kun on nälkä!
— Saat kyllä. No!
— Enkä saa, en! väitti poika.