— Kummalliset ilmat ovat tänä kesänä. Aina vain pilvistä ja synkkää.
Tulleekohan tuosta selvää päivää lainkaan. Mielikin käy niin apeaksi.
— Eivät ne ilmat sinun mieltäsi apeaksi tee. Joku muu se on.
— Mistä sinä sen tiedät?
— Näkeehän tuon. Ei luulisi sinunlaisesi naisen enää rakkaudesta hourailevan!
— Kuinka niin? kysyi Amalia äkisti.
— Et kai ole saanut miehistä vielä tarpeeksesi. No, odota. Tulee se sellainenkin aika, ettet heihin edes toisella silmälläsi vilkaise.
— Etpä tuota vielä sinäkään ole tarpeeksesi saanut.
— Sitä en väitäkään.
— Mitäs sitten puhut.
— Mutta en minä vain tuolla tavoin unelmoi kuin sinä. Pyh, ei kannata! Mikä lienee maalarin ketku, Kitti-Ville. Minä en vain sellaisista välittäisi.