Papin lopetettua alkoi Jeremias:
— Kansalaiset! Hyvät toverit, tuttavat ja tuntemattomat! Suonette, että minä vainajan ystävänä lausun muutaman sanan hänen muistolleen.
Seisoessamme tänä raikkaana kevätpäivänä tämän ennen aikaansa manalle menneen toverimme haudalla katkeroituu väkisinkin mieli ja syvä liikutus valtaa meidät, jotka tunsimme vainajan henkilökohtaisesti. Ainakin minusta tuntuu siltä, kuin oman veljeni, vaimoni tai lapseni haudalla seisoisin. Ja olenpa varma siitä, että vielä vuosia jälkeenpäin tulen häntä kaiholla muistelemaan.
Elävinä tulevat muistossani säilymään ne monet inhimilliset ajatukset, joita hän sydämellisinä toivomuksinaan lausui minulle sekä kaikille. Eivätkä hänen hyvät työnsäkään aivan hevin unohdu mielestäni.
Muistan, kuinka hän ainakin pari kertaa sai minut estetyksi rikoksesta, jonka olin tekemäisilläni puutteen ja kärsimysten kanssa kamppaillessani. Ilman häntä olisin jo aikoja ennen vajonnut lokaan, josta tuskin olisin koskaan kyennyt nousemaan. Olin aivan luisumaisillani, mutta silloin sattui hän ja vakaalla käytöksellään, rohkaisevilla sanoillaan ja muutamalla rovolla pelasti minut turmiosta. Tästä kaikesta olen hänelle niin suuressa kiitollisuudenvelassa, etten saata sitä sanoin tulkita.
Te nuoret työläiset! Vasta elämänne aamussa olevat ihmislapset; te, jotka kuulutte samaan luokkaan kuin hänkin, jonka muistolle puhun; te, jotka aina olette vaaroille ja taudeille alttiita; te, joiden kasvoilla jo nyt näkyy vanhentumisen merkkejä, ylenmääräisen ponnistelun, puutteiden, kärsimysten, surujen ja huolten leimaa; teille tämän manalle menneen toverin kohtalo olkoon varoituksena ja opastuksena maailman ja elämänkatsomustanne valitessanne. Muistakaa, että jokainen olemme samassa asemassa kuin hänkin! Ja tietäkää, etteivät epäkohdat poistu itsestään, etteivät valhe, vääryydet ja paheet lakkaa rehoittamasta, ennen kuin me työläiset nousemme niitä vastaan, ennen kuin kansain pohjakerrokset valveutuvat, sillä ainoastaan ne voivat ja tahtovat kaataa vanhan ja rakentaa uutta tilalle.
Siinä työssä tarvitaan itsetietoista, ajattelevaa väkeä. Sitä saamme siten, että teemme kaiken voitavamme köyhälistön valistamiseksi ja herättämiseksi siitä tietämättömyyden unesta, jossa vielä suuri osa uinuu.
Tässä muistuvat väkisinkin mieleeni sanat, joilla vainaja minua rohkaisi, mutta jotka soveltuvat kaikille. "Älä heittäy epätoivoon", hän sanoi. "Ole rohkea, sitkeä, äläkä kadota elämänhaluasi. Mutta uhallakin toivo, toimi ja taistele."
Tämä mielipide ja se aate, jonka hän oli omaksunut, hänen tyyni, vakaa ja ystävällinen käytöksensä, ansaitsevat tunnustusta ja kunnioitusta. Hänen poistumisensa saattaa keskuuteemme ikään kuin ison aukon. Mutta täyttäkäämme se siten, että pyrimme siihen kuin hänkin. Siten me paraiten hänen muistoaan kunnioitamme. Ja siinä mielessä lausukaamme: rauha hänen tomulleen!
Kaikkien päät painuivat, ja raskas huokaus kohosi rinnasta. Mutta kun he sitten nostivat katseensa, saattoi nähdä, että heidän murehtivilla kasvoillaan kajasti rohkeutta, uskallusta, uhmaa. Saattoi aivan selvästi nähdä, että tuon nyt murheellisen ilmeen alla piili toivoa ja elämänhalua.