— Tuota, oletko sinä vielä maistellut? Minulla, tuota, olisi vähän… Tänään on syntymäpäiväni. Tuotin salaa kolme litraa… Se on tuolla ladossa… Mutta älä puhu! Haluatko, niin haen, puheli Heikki kierrellen.
— No, eihän se pieni pahaa tee, kun vain pitää varansa.
— Odota. Minä käyn täyttämässä tämän limonaatipullon, ehätti Heikki.
Tuokion kuluttua hän palasi. Siinä tiellä he maistelivat pullon tyhjäksi. Ja kohta jo vähän kihisi kumpaisenkin kulmissa, kun he astelivat vieretysten rantaan päin.
— Mikä mustalaiskuorma siinä? änkytti Heikki silmiään siristäen.
— Seisata! Seisata! huusi Eino ohitse ajaville, huomattuaan
Jeremiaankin rattailla.
Ajaja pysäytti. Eino meni rattaiden luo ja kysyi:
— Mihinkäs teitä viedään?
Mutta ennen kuin kukaan ehti vastata, huomasi Eino, etteivät asiat olleet oikealla tolalla. Hän muuttui totiseksi nähdessään Jeremiaan tuskaisen ilmeen.
— Jalkani katkesi… Aja! sanoi Jeremias yksikantaan.