Einon pää painui alas ja mieli synkistyi, ikään kuin tämä tapaturma olisi häntäkin jollain tavoin koskenut. Kun hän nosti päänsä, olivat rattaat jo loitolla heistä.
Einon totisuus vaikutti Heikkiinkin. He seisoivat hyvän aikaa siinä äänettöminä, ennen kuin lähtivät rantaan.
Illalla olivat kylän nuoret kokoontuneet tapansa mukaan maanteiden risteykseen kylän laitaan, jossa oli muutaman metrin laajuinen kalliopohjainen hietakenttä. Siinä tanssittiin ja karkeloitiin kauniina kesäiltoina. Kentän laidassa oli muutamia istuimeksi sopivia kiviä. Näistä eräällä istui Viulu-Ville. Hänen päässään eivät läheskään kaikki ruuvit olleet oikein paikoillaan. Hän oli lapsena jollain tavoin tärähtänyt takaraivoilleen ja siitä asti ollut, kuten sanotaan, hiukan löylynlyömä ja huutolaisena elänyt elämänsä. Oli nyt jo kolmenkymmenen iässä, vaikk'ei häntä niin vanhaksi olisi luullut. Mutta mainio soittoniekka hän oli.
Jo ilopaikalle tullessaan oli Heikki hiukan hiprakassa. Eino ei ollut maistanut sen jälkeen kuin päivällä. Hän tahtoi olla selvä, koska aikomuksensa oli saattaa jotain tyttöä tänä iltana. Olivathan kaikki hänelle tuttuja, eikä hänen ollut vaikeatakaan päästä heidän suosioonsa, sillä he melkein kaikki pitivät hänestä.
Karkelo alkoi, kun viulu vingahti. Hikihelmiä kihoili tanssijain kasvoille; sakea tomupilvi kohosi tyynen kesäillan ilmaan, sieltä kohta laskeutuakseen alas. Neitosten vaaleat kesäpuvut tahmettuivat hartioiden kohdalta, ja miesten vaatteet tulivat tomusta harmaiksi. Mutta sitä eivät tanssijat ajatelleet, jatkoivat vain, ja jos joku pari väsyi, liittyi toisia heidän tilalleen.
Ville tuntui yhä innostuvan. Hänen soittonsa kiihtyi kiihtymistään kuin nouseva rajuilma. Mutta äkkiä ilo katkesi: joku pari kaatui. Samassa kuului karkeasti: — Perkele! Se oli Heikin ääni. Hän hypähti ylös maasta kuin ilves ja löi erästä poikaa korvalle.
— Pistätkö vielä käpäläsi toisen eteen! Häh? Samassa kuului toinen läimäys; poika antoi takaisin.
Ja taas Heikki.
Tappelijat kaatuivat: Tytöt parkaisivat ja lähtivät pakoon mikä minnekin. Ville pisti viulun kainaloonsa ja porhalsi juoksuun kuin henkensä edestä.
Äskeinen tanhukenttä oli muuttunut tappelutantereeksi. Heikki oli saanut isketyksi kouransa pojan kurkkuun ja painoi häntä kiveä vasten.