— Niin, no. Mitäs pitkistä puheista, lopetti Jaska jankkauksen.
Sitten hän kääntyi toisiin päin ja sanoi äkisti:
— Eiköhän meirän ole piakkoin lährettävä?
— Eiköhän, sanoivat toiset.
Vielä pienen aikaa pakistuaan kättelivät miehet ja poistuivat.
— No minä sitten pistäydyn teillä, kun Helsinkiin tule, virkkoi Eino
Jeremiaalle, astuessaan miesten jälkeen.
Jeremias ei ehtinyt vastata. Kun kaikki olivat poistuneet, heittäytyi hän vuoteeseensa ja nukkui kohta.
V
— Isäni voitti arpajaisista moottoriveneen. Miehet ovat sitä asemalta hakemassa, puheli Einolle noin kolmetoistavuotias poika. Hän oli solakka, kaunis, punaposkinen ja aina iloinen, hilpeä ja puhelias. Hänen pukunsa oli siisti ja kuosikas, käytöksensä reipas, vaikka lapsellinen, eikä Eino voinut olla ihailematta hänen terveyttään ja huolettomuuttaan, vaikka hän samalla sitä hiukan kadehti.
— Vai voitti, pääsi Einolta pienen ajan kuluttua.
Poika ei jatkanut.