— Mitä heistä?
— Ne näyttivät minusta niin roiston näköisiltä. Epäilen, etteivät he ole oikein rehellisiä, ei ainakaan se toinen.
— Mistä niin päätät?
— Hänen eleistään, liikunnostaan — ja — en oikein osaa selittää.
Mutta epäilen kuitenkin, etteivät he ole kunnon ihmisiä.
— En voi sanoa puoleen enkä toiseen, kun en tarkoin tunne. Pari kertaa olen heidät nähnyt ja…
— Ja…?
— No, voinhan sen sanoa: — yhden kerran Kukkuvassa kellossa.
— Kapakassa! Arvasinhan sen. Usko minua: he eivät elätä itseänsä rehellisellä tavalla!
— Saattaa niin olla. Mutta en kuitenkaan oikein usko sitä. Jaska ei tavallisesti seurustele retkujen kanssa — ellei sitten ole tapojaan muuttanut. Hänen tuttaviansa ne ovat.
— En tiedä. Mutta ääni rinnassani sanoo, että heitä tulisi karttaa.
Älä lyöttäydy heidän joukkoonsa, kun paranet! Ethän?