Tanu levitti ruokavarat kalliolle, asetettuaan ensin siihen sanomalehden. Sitten hän aukaisi toisetkin pullot ja virkahti:
— No nyt, pojat!
Ahnaasti tarttuivat miehet ruokaan ja tyytyväisyydestä myhäillen nauttivat saalistaan.
— Tuota, kuinkas sinun sitten kävikään, Tanu, sillä retkelläsi? Kerrohan! Hyödyitkö muuta kuin nämä ruokavarat? äänteli harvaan syöntinsä lomassa eräs miehistä.
— Tosiaankin, virkahti Tanu kuin heräten. — Kysyit, sainko muuta. Sain! Rahaa sain, mutta en tiedä kuinka paljon. Ei ole ollut aikaa laskea.
— Onpa ollut kiirettä, virkkoi Jaska. — Sielläkö sinä sen tehtaan konttorissa käväisit?
— Siellä. Sain kaapin auki ja pari kourallista ehdin pistää taskuuni, niin kasööri perhana yllätti.
— Os saakeli! pääsi toisilta.
— Akkunastako pääsit sisälle?
— Niin, se oli auki. Siihen saakka kävi kaikki hyvin. Kasöörin lähdettyä päivälliselle hypähdin minä sisään. Viereisestä huoneesta kuului ääniä ja tehtaan puolelta kolinaa, mutta niistä en välittänyt. Arvelin, etteivät sinne toiset tule kuin kasööri, ja hänhän oli juuri lähtenyt. Mutta se peijakas palasikin takaisin. Lienee unohtanut jotain —