— Entä sitten?
— No sitten tietysti minulle kelpasi tie. Ei ollut aikaa katsoa mistä ulos pääsisin! Ovi oli lähinnä, siis siitä! Se johtikin viereiseen huoneeseen. Konttoristit hypähtivät ylös kuin ammutut. Ennen kuin he kerkisivät ällistyksestään tointua, painalsin minä ovesta… Ja vie sun helvetti, taas väärästä… Se vei näet tehtaaseen… Oli alkanut vimmattu takaa-ajo. "Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni!" kuulin huudettavan. Minä pujottelin kuin kärppä kivikossa, hyppelin kuin orava… Se oli villiä tanssia, pojat!
— Sen uskomme, myönsivät toiset.
— Pääsin viimein pannuhuoneeseen. Lämmittäjä oli onneksi hiiliä kärräämässä. Näin, ettei toisessa tulipesässä ollut tulta. Pälkähti päähäni pistäytyä sinne. Ellen sitä tehnyt, olisin aivan varmasti poliisien käsissä.
Päästyäni tulipesään vedin luukut perässäni kiinni ja painausin pesän pohjalle. Tuhat lempparia, kuin siellä olivat paikat kuumat ja nokiset! Arvattavasti se oli jätetty jäähtymään puhdistamisen tarkoituksessa, eikä siitä pitkää aikaa ollut kulunut, kun siellä oli ollut tuli.
Peräpakaroitani poltti niin vietävästi, mutta ei auttanut ähkiä eikä liikkua, vaikka hikoilin pahemmin kuin saunan löylyssä ja vaikka siihen paikkaan olisin paistunut.
— No, sitten?
— Kun he aikansa olivat turhaan etsineet, niin palasivat töihinsä.
Pidin silmällä, milloin lämmittäjä ei ollut saapuvilla, ja tulin ulos
sekä samalla painalsin metsänpuoleisesta avoimesta akkunasta tieheni.
Ja nyt olen tässä!
— Oletpa — oletpa ollut kiipelissä.
— On se ollut, myönsivät toiset.