— Ruoveden saareenhan se kirkko tulee. Ettekö muista ennustusta, että sillä paikalla vielä rautahärkä mylvii. Se tarkoittaa kirkonkelloa. Se on kaikkien vesijuottien ristissä ja kyläisellä paikalla. Johan sinne on siunattu ihmisiäkin. Jos kirkko viedään perikunnille, eivät toiset tule sinne.
Siihen kaikki suostuivatkin. Silloisilta erämaan ukoilta puuttui kokemusta kirkonpaikan riitelemisessä.
— Mitenkäs kirkko saadaan valmiiksi?
Se oli pahempi pulma. Totuuden nimessä täytyy tässä tunnustaa, että joukossa oli sellaisiakin, jotka eivät kuuna päivänä olleet kirkkoa nähneet, tai jos olivat lapsuudessaan nähneet, olivat sen jo kauvan erämaassa oltuaan unohtaneet. He odottivat jännityksellä viisaampien selitystä, sillä heidän käsityksensä kirkosta oli varsin hämärä, kirkko oli heistä jonkunmoinen suuren suuri ja korkea luhti, joissa oli monet mutkat ja monet kerrokset tikapuita noustava, tai muuta sellaista.
— Minä arvelen, että Tapinmäen Inki sopisi kirkon rakentajaksi — rupesi vanha savolainen puhumaan.
Hän on rakentanut kauniin luhdinkin ja hyvin ymmärtää kirkon työn. Lähteköön hän vielä tänä talvena hiihtämään etelään ja katsokoon kirkon laitoksen suunnat ja nurkat oikeista kivikirkoista. Hän käyköön Turussakin viemässä sanan ja tuokoon tullessaan esivallan ja piispan kirjat. Kaunis turkki talosta on annettava Ingille matkan kustannuksiksi ja viemisiksi. Me sillä aikaa vedämme hirret saarelle.
Savolaisen puheesta syntyi vilkasta porinaa. Inki ei puhunut mitään. Vasta kun kaikki rupesivat yhdestä suusta sanomaan, että Ingin on mentävä, otti hänkin suunvuoroa.
— Saattaisinhan matkan tehdä. On minulla muitakin asioita Turkukaupunkiin ja etelään. Nahkoja en heti tarvitse mukaani, voin panna omistani kirkon kalkkiin ja messuvaatteisiin.
— Kuulkaa, kuulkaa! — se panee omistaan kirkon kalkkiin ja messuvaatteisiin! — Suuresti ihmeteltiin Ingin rikkautta ja uhria.
Nyt laskettiin läsnäolevat isännät. Heitä oli lähes kolmekymmentä ja kun muutamia poissa olevia välttämättömästi oli tahtonut olla mukana, oli heitä täyteenkin kolmekymmentä. Keskuudestaan valitsivat he neljä kirkon "seksmannia", kullekin erämaan päähaaralle yhden, ja kukin seksmanni ynnä sen kulman isännät panivat puumerkkinsä kapulaan, jonka sitten antoivat kirkon rakentajalle. Hän lähettäisi kapulan, kun kunkin kulmakunnan olisi tultava kirkon rakennukseen.