Hämeen ruokaruotsista keskiajan lopulla on täten saatu tietää pääasiallisesti seuraavaa: Vuosittain syys- ja talvikäräjäin jälkeen läksi linnan miehistö maanvoutien johdolla pienempinä joukkoina läänin verokuntiin kiertomatkalle, jonka tarkoituksena oli sakkojen kokoamisen ohella hankkia ylläpito miehille ja hevosille muutamina talvikuukausina. Tätä varten suorittivat veronalaiset kulloinkin neljännesmiehelle, jonka luona kestitys tapahtui, tavallisen kinkerin tapaan kokoonpannun kestitysveron. Tämä tapa hävisi uuden ajan alussa, jolloin kruunu järjesti väkensä ja hevostensa ylläpidon osittain uudelle kannalle. Sen johdosta tuli vanha ruokaruotsi "neljänneskuntamiehen verona" maksettavaksi linnaan yhdessä vanhan linnakinkerin kanssa.
Porvoon läänin ruokaruotsista ei ole tietoja, mutta Karjalaan tullessamme joudumme ruokaruotsin luvatulle maalle.
Viipurin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa vuosittain useampia ruokaruotseja. Hyväksi aluksi mainitaan pari samanlaatuista kestitystä, "kaksi suurta voudinkestitystä", nim. kevätkestitys ja syyskestitys, joita toisinaan kutsutaan myös syötöiksi (fodringar) tai kevät- ja syyskinkereiksi.[716] Olivatkin ne syöttöjä mokomia, sillä niitä kävi ottamassa 80 miestä "hevosineen ja tallirenkeineen", kuten Äyräpään kihlakunnan veroselityksessä v:lta 1551 mainitaan.[717] Kun Viipurin linnaväen lukumäärä oli noin kahta kertaa suurempi, näkyy näitä kestityksiä varten linnaväki tulleen jaetuksi kahteen joukkoon, joista toinen kulki Äyräpään toinen Lapveden kihlakunnassa.
Kestitys ja syöttö tapahtui neljäskuntamiesten ja nimismiesten taloissa, joissa kussakin oli tuota joukkoa ylläpidettävä 4, Lappeen kihlakunnan alueella kumminkin vain 3 yötä; myöhemmin ilmoitetaan Äyräpäänkin kihlakunnassa kummankin kestityksen pituudeksi 3 yötä paikassaan. Viimemainitusta kihlakunnasta on nimenomainen tieto, että nämä kestitykset maksettiin kevät- ja syyskäräjäin pitämistä varten,[718] josta päättäen näitä käräjiä pidettiin neljänneskunnittain, mikä muutenkin on tunnettua.[719] Lapveden kihlakunnassa kävivät kestitykset neljännesmiesten ja nimismiesten taloissa, mutta käräjiä näkyy pidetyn vain viimemainituissa; Säkjärvellä, Virolahdella ja Vehkalahdella eivät kestityksetkään näy käyneen muualla kuin nimismiestaloissa.[720]
Puheena olevat kestitykset ovat varsinaisia neljänneskuntakestityksiä. Niitä joskus kutsutaankin "neljänneskuntamiehen veroksi".[721] Nimismiesten esiintyminen kestittäjänä tuskin muuttaa asiaa, sillä ainakin Äyräpään kihlakunnassa nimismiehet olivat myöskin yhden neljänneskunnan neljännysmiehiä,[722] ja toimittivat kestityksen tämän neljänneskunnan puolesta.
Kestityksen vastaanottajana olivat "vouti" ja linnaväki. Voudilla tässä alkuaan on tarkoitettu linnanvoutia; asiakirjoissa mainitaan näiden kestitysten vastaanottajiksi "voutia" tai "voutia ja kirjuria", mutta toisten kestitysten vastaanottajaksi nimenomaan "ratsuvoutia".[723] Luultavasti kuitenkin linnanvouti saatuaan apulaisikseen ratsuvouteja on lakannut käymästä näillä neljänneskuntaretkillä samoinkuin hän vähitellen jätti neljänneskuntain käräjäin pitämisen toisten käsiin.
Myöskin tuomarit näkyvät Karjalassa kulkeneen syys- ja kevätkäräjillä ja nauttineen osaa kestityksestä. Ei ole kuitenkaan sanottu, että käräjät ja syötöt tapahtuivat yhdenaikaisesti. Eräistä tileistä päättäen tapa oli 1550-luvulla sellainen, että ensin kulkivat käräjäherrat ja vasta heidän lähdettyään saapui huovijoukko loppuja kestitysvaroja kuluttamaan.
Eräässä talonpoikain valituksessa kerrotaan, että Jääsken pitäjässä suoritti jokainen neljännyskunta kumpaakin kestitystä varten:[724]
6 tnr. olutta
4 pannia rukiita leiväksi
3 leiv. lihaa
3 " voita
3 " haukia
3 " suoloja
180 kpl kynttilöitä
30 pannia kauroja
6 kuormaa heiniä
ja lisäksi tuoretta kalaa niin paljon kuin Jumala antaa, sekä vielä syyskinkeriksi: