Jo edellä on mainittu, että Viipurin läänin nautakuntain oli kruunulle maksettava 4 lahjajänistä (Martinpäivä-jänistä) ja 4 lahjalintua, jotka suoritettiin talvella.
Jokainen Savon 20 verokuntamiehestä maksoi uuden ajan alussa linnaan 12 jänistä ja 25 lintua, minkä lisäksi yhdeksän verokuntamiestä suoritti linnaan joululahjaksi 12 jänistä.[781] Ilmeisesti kuuluvat nämä verokappaleet aikuiseen lahjaveroon. Erikseen vielä maksettiin Savossa talvikäräjillä linnanvoudille "lahjaksi" m.m. 6 jänistä tai 12 jäniksen nahkaa.[782] Kun verokuntamiesten suorituksessa nimismiehelle esiintyy myöskin lintuja, on luultavaa, että nämä linnut kuuluivat tuohon käräjälahjaveroon. Kun sekä linnaan viedyt että käräjillä nautitut lahjat kummatkin tulivat samalle saajalle, niin ne alkuaan kai olivat yksi ja sama vero.
Suomen muinaishistoriallisiin vero- ja hallinto-oloihin tämä vanha jänis- ja lintuvero luo erikoista valoa. Tämä vero tavataan melkein koko maassa ja edustaa se niin ollen varmaan yleistä kypsiverokantaa. Jäniksistä ja linnuista on valmistettu ne herkut, joita veroherralle on tarjottu. "Kypsäksi" on tätä antia kutsuttu. Veron saajana on ollut linnanvouti, maksajana verokunta lukumiehensä kautta. Siihen aikaan, jolloin tämä vero tuli käytäntöön, linnanvoudin ja verokuntamiesten suhde Lounais-Suomessakin oli vielä välitön, niinkuin se tavallaan vielä uuden ajan alussa oli Savossa; alavouteja, nimismiehiä tai muita virkamiehiä ei vielä ollut. Vero suoritettiin ja nautittiin talvikäräjillä, joilla verokuntamiehet ja linnanvouti tapasivat toisensa.
Näin kypsi-vero keskiajan historian katselijalle kuvaa alkuisinta, valloituksen aikuista, kartanokauden tai alkavan linnakauden olotilaa yksinkertaisine käräjäkestityksineen ja hallintotapoineen.
Mutta kypsi-veron historia kertoo myös olojen muutoksesta. Nimismies vähitellen tulee veron välittäjäksi, riistan puutteen vuoksi kypsi tulee yhä yleisemmin maksettavaksi rahassa, rahavero ja koko kypsi joutuvat muun varsinaisen linnaveron joukkoon ja — uusia käräjäveroja ruvetaan ottamaan.
4. KYÖKKIMESTARIN LAHJAT.
Keskiajan linnoissa olivat kyökkimestarit jo varhain sangen tärkeitä viranomaisia. Verokirjoissa uuden ajan alulta tapaa muutamia keskiajan verojätteitä, joista voi päätellä niitä oloja, joissa tämä valtion elin toimi.
Turun linnan tileissä 1530-luvulla esiintyy kruunun tulojen joukossa pieni määrä kyökkimestarinrahoja, joita maksettiin sekä eteläisestä että pohjoisesta V.-Suomesta.[783] Läänin vanhimmista veroselityksistä näkyy, että näitä rahoja suoritettiin sen taksan mukana, joka nimismiesverosta maksettiin kruunulle ja jota sanottiin "kinkeriksi", ja että kyökkimestarinrahain määrä teki 12 äyriä kultakin täydeltä pitäjältä.[784]
Kun vertaa tätä omituista kruununveroa samalla tavoin kruunulle maksettuihin "lahjarahoihin", joista edellä on ollut puhetta, ei voi torjua sitä päätelmää, että tässäkin on kysymyksessä samanlainen vanha verosiirto: alkuaan on linnan kokille käräjillä maksettu pieniä lahjoja, jotka sitten ovat muutetut rahaksi ja, kun ei kyökkimestaria syystä tai toisesta enään ollut niitä saamassa, otettiin linnaan muitten kruununverojen mukana.
Tämänkin verojätteen tapaamme muissa maakunnissa. Satakunnassa maksettiin vanhan nimismiesveron aikana kaikissa pitäjissä nimismiestaksassa kyökkimestarinrahoja, jotka säännöllisesti tekivät 6 äyriä pitäjästä, paitsi Köyliössä, Eurassa ja Eurajoella, joissa se teki vain 2 ja Luvialla, missä se oli 4 äyriä.[785] Vero siis oli kaikin puolin V.-Suomen kyökkimestarinveron vastine. Mutta Satakunnasta saamme varmennuksen, että vero alkuaan oli maksettava verokunnittain, sillä se kuului täällä niihin rahamaksuihin, joita verokuntamiehet käräjillä maksoivat kruunulle.