Hämeen linnantileissä 1533 esiintyy pieni, 11 mkn suuruinen erä "kyökkimestarinrahain" nimellä.[786] Linnan varsinaisissa tuloissa sitävastoin ei näitä rahoja tavata, eikä niistä myöhemminkään näy jälkiä maakunnan tileissä. Varmaan oli tämä vero Hämeessäkin alkuisin käräjälahja, joka koko nimismiesveron joutuessa linnaan hävisi tai sulautui johonkin muuhun veroerään. — Tiedot tästä muinaisesta verosta ovatkin säilyneet ainoastaan sattumalta, sen kautta että ne muuttuivat rahaksi ja sellaisena tarkasti tilitettiin.
Porvoon läänissä maksettiin 1540-luvun alussa nimismiesveron mukana neljäskunnittain 4 l/2 äyriä "kyökkimestarinrahoja".[787]
Läntisessä osassa Viipurin lääniä oli samoihin aikoihin jokaisen täysiveron maksettava nimismiesveroon m.m. 4-6 penninkiä "kyökkimestarinrahoja".[788] Äyräpään kihlakunnassa maksettiin näitä rahoja kultakin neljänneskunnalta 1 1/2 markkaa, mitkä rahat tilitettiin linnaan. Se oli siis vanha, alkuperäinen kyökkimestarinvero. Mutta sen lisäksi maksoivat neljänneskuntamiehet "sille, joka oli kyökkimestarina", erityisen viljaveron.[789] Se oli ilmeisesti uusi kyökkimestarinvero, joka tuli maksettavaksi entisen jouduttua linnaan.
Näitä myöhempiä kyökkimestarinveroja tavataan uuden ajan alussa muissakin Suomen maakunnissa. Mutta tässä on otettu huomioon ainoastaan alkuperäinen, rahaksi muuttunut kyökkimestarinvero, joka ei ollut kenenkään kyökkimestarin nautittava, vaan oli sulautunut kruununveroon ja nimessään säilytti muiston valtiohallinnon alkuajoilta, jolloin tämänkin veron vastaanottajina oli eläviä kyökkimestareita.
XII. KESKIAJAN TYOVEROJA JA TYÖTAPOJA.
1. TYÖVEROT NAAPURIMAISSA.
Keskiajan työverojen tärkeään ryhmään kuuluivat kruunun tilain viljelemisestä ja linnain rakentamisesta johtuneet rasitukset ja verot. Niihin on luettava myöskin vaadittujen rakennusaineiden ja erittäin kulutusaineiden (halkojen y.m.s.) hankinta, koska näiden veroesineiden arvo keskiajalla ei ollut niiden aineessa, vaan niihin sisältyneessä työssä.
Näiden verojen kehittymiseen Suomessa ovat muitten maiden vastaavat olot ilmeisesti hyvinkin määräävästi vaikuttaneet.
Ruotsin asukkaiden lienee jo vanhimpina aikoina ollut suoritettava tilapäisesti työtä linnan varustamiseksi, uhritemppelien, sitten "Upsalan tilain" rakentamiseksi, ehkäpä muihinkin tarkoituksiin. Arvatenkin myöskin oli tilapäinen kirkollinen rakennusvelvollisuus, kuten kirkkojen ja pappilain rakentaminen ja korjaaminen, jo kristinuskon ensi ajoista tullut käytäntöön. Säännöllisten veropäivätöiden suorittamista sitävastoin on Ruotsissa verraten myöhään vaadittu. Vanhempana keskiaikana eivät yksityisten ylimysten eivätkä kuninkaan tilat vielä yleensä olleet niin suuria, että niiden viljelemiseen olisi omain palvelijain lisäksi pysyvästi tarvittu vierasta väkeä. Ylimysten ja kuninkaan tilat olivat enimmäkseen hajallaan olevia talonpoikaistiloja, joita omistajat eivät itse viljelleet, vaan jättivät lampuotien haltuun, saaden niistä kaikenlaisia maksuveroja. Maakuntalaeissa päivätöitä ei ylipäänsä mainittu; Itä-Göötanmaassa vain oli säädetty, että lampuodin oli isännälleen tehtävä 2 päivätyötä, toinen talvella toinen kesällä. Vielä 13. vuosisadan lopulla oli päivätyölaitos tuntematon Ruotsin itsenäisille talonpojille, niinkuin varmaan enimmille lampuodeillekin.
Seuraavalla vuosisadalla nämä olot muuttuivat, kun lakkaamattomat linnanrakennukset ja suurempi kartanotalous tulivat tavaksi. Pitkin vuosisataa kansa valitti rasituksista, joita linnain rakentaminen tuotti. Albrekt Meklenburgilaisen hallitusaikana näkyvät rasitukset olleen pahimmillaan. Maunu Eerikinpojan maanlaissa oli jo säädettynä, että kuninkaan oli saatava apua linnainsa ja kartanoittensa rakentamiseen. Margareta kuningattaren v. 1403 antamassa julistuksessa määrättiin, että lampuotien on suoritettava isännilleen 8 päivätyötä vuodessa. Myöhemmin samana vuonna katsoi valtaneuvosto mahdolliseksi esittää, että jokaisen talonpojan tulisi suorittaa 12 päivätyötä vuodessa sellaisissa lääneissä, missä ei ollut linnaa, mutta muissa 24 päivätyötä. Tästä lähin sekä maataloudellisista että rakennuspäivätöistä tuli pysyvä yhteiskunnallinen laitos Ruotsissa.[790]