Toisessa naapurimaassamme Virossa ja Liivinmaalla tämäntapaiset verot tulivat käytäntöön, kuten voi odottaakin, jo saksalaisen valloituksen alkuaikoina. Kirkkojen ja linnain rakentamisvelvollisuutta mainitaan yleisenä verotapana siellä jo 1280-luvulla. Maatalous, jota saksalaiset herrat rupesivat harjoittamaan valloituksen alusta asti, perustui jo silloin osittain alkuasukkaitten päivätöihin, joita mainitaan jo 1211. Päivätyörasituksen määrä näinä varhaisina aikoina oli kuitenkin vielä verraten vähäinen; niinpä kuurilaisten oli tehtävä vain kaksi päivätyötä mieheen kesällä ja kaksi talvella. Seuraavalla vuosisadalla päivätyörasitus alkoi nopeasti kasvaa, kun maatalouden edistyessä suurviljelys levisi ja päivätöitten arvo sen kautta kasvoi. Paikoin aateliset tilanomistajat helpottivat talonpoikainsa maksuveroja voidakseen sitä enemmän lisätä heidän päivätöitänsä. Aatelisilla isännillä oli jo sillä vuosisadalla täysi valta määrätä alustalaistensa päivätyörasituksen suuruus; ei tarvinne epäillä, etteikö tämä rasitus pian tullut monta kertaa suuremmaksi kuin alkuaikoina, vaikkakin toiselta puolen tämä niinkuin muutkin verot ei usein vaihdellut, vaan pysyi pitempiä aikoja sillä kannalla, johon se maataloudellisista syistä kerran oli joutunut.[791]
Näemme siis, että verottaja, olipa se kruunu tai vapaasukuinen tilanomistaja, läntisessä ja eteläisessä naapurimaassamme jo 1300-luvulla, osittain aikaisemminkin, oli saanut lasketuksi talonpoikain hartioille säännöllisen päivätyöverotuksen.
2. LAMPUOTIEN TYÖVEROT.
Pysyvän päivätyölaitoksen maanviljelystä varten tapaamme maassamme aikaisimmin 1300-luvun suurtiloilla. Sellaisia tiloja, joissa harjoitettiin suurviljelystä ja joissa siis laajemmalta alueelta suoritettavat päivätyöt saattoivat kysymykseen tulla, on Suomessa ollut 1300-luvun alkupuolelta asti, ellei jo ennenkin. Tällaisia tiloja oli ainoastaan kuninkaalla (kruunulla), piispalla ja mahtavimmilla ylimyksillä.
Kruununkartanoista[792] vanhimpia oli Pyhäjoki Perniössä, johon kuului suuri yhteinen lampuotialue (uuden ajan alussa 17 kylää ja niissä 42 lampuotia). Maunu kuninkaan v. 1347 Pyhäjoen lampuotien (coloni) valitusten johdosta antamasta päätöksestä selviää, että lampuodit siihen aikaan tekivät, ja jo aikaisemminkin olivat tehneet, säännöllisiä maatalouspäivätöitä kartanon ruuassa.[793] Kartanon jouduttua seuraavalla vuosisadalla Naantalin luostarin haltuun jatkui päivätöiden tekemistä edelleenkin, kuten näkyy eräästä v:n 1447 tuomiosta, jolla Pyhäjoen lampuodit määrättiin vanhaan tapaan "tekemään lyhentämättä täyden veronsa ja kaikki päivätyöt ja rakennustyöt ja pitämään kunnossa lailliset huoneensa ja rakentamaan myllyjä".[794] Pyhäjoen päivätöitten luku ei liene keskiajalla ollut sen suurempi kuin uuden ajan alussakaan, jolloin niitä tehtiin kultakin "mieheltä" ainoastaan 5.[795]
Pyhäjoen päivätöitä koskevain tietojen lisäksi on eräs v:lta 1446 oleva tieto, joka koskee muutamasta talosta Maskun ikivanhaan kruununkartanoon Stenbergiin (Teinperiin) suoritettavaa 1 markan suuruista päivätyölunastusta,[796] ainoa suoranainen todiste, mitä meillä on keskiajan kruununkartanoitten päivätöistä.
Mutta koska Suomessa jo 1300-luvun alkupuolella on ollut useita muitakin suurilla yhtenäisillä lampuotialueilla varustettuja kruununkartanoita ja niissä uuden ajan alussa aivan yleisesti esiintyy vakaantunut päivätyölaitos, vaikka kartanot siihen aikaan jo olivat menettäneet alkuperäisen taloudellisen merkityksensä, täytyy otaksua, että nämä päivätyöt ovat peräisin kartanoitten varsinaiselta kukoistuskaudelta. Niinpä 1300-luvulla usein mainittuun Ruonan kartanoon Sauvossa maksoi uuden ajan alussa 56 täysiverollista tilaa käsittävä kartanolääni työrahoja kaikkiaan 28 markkaa eli kultakin täysiverolta 1/2 markkaa s.o. 12 äyrityistä, mikä oli 12 päivätyön hinta, koskapa päivätyö keskiajan lopulla yleisesti maksoi vanhan äyrityisen.[797]
Porvoon kuninkaankartanon 60 lampuotia uuden ajan alussa olivat joistakuista veroista vähemmällä voidakseen tehdä sitä enemmän päivätöitä, sillä "mitä hyvänsä kartanonvouti heitä käskee tekemään, silloin tulee heidän olla valmiita sekä kylvämään että korjaamaan". Lampuotien velvollisuuksina mainitaan vielä puiminen, myllynrakentaminen j.n.e Erikseen on mainittu, että Ohkolan kylän (nyk. Mäntsälä) tuli omin ruokinsa pitää kunnossa kuninkaankartanon pellon ojat ja aidat. Kartanon kalustoluetteloihin merkittyjen työaseiden vähälukuisuudesta voi tehdä sen päätelmän, että lampuotien oli omine työaseineenkin suoritettava melkein kaikki kartanon ulkotyöt.[798]
Samoin kuin Porvoon samoin oli Kymenkartanonkin lukuisain lampuotien uuden ajan alussa oltava aina valmiina tarvittaessa tekemään työtä kartanoon.[799] Nämä molemmat kartanot ovat harvinaisia poikkeuksia Suomen keskiajan kartanoitten joukossa siinä suhteessa, että niihin suoritettavat päivätyöt ainakin asiakirjain sanoista päättäen olivat epämääräiset kartanonvoutien määräysvallasta riippuvia. Sekin lienee yksi piirre niistä monista, joita keskiaikana Uudellamaalla ja Karjalassa on havaittavana Itämeren maakuntain olojen vaikutuksesta Suomeen.
Itäisin keskiajan suurista kruununkartanoista, joissa päivätyölaitos oli kotiutunut, oli Saviniemi Jääskessä. Tähän kartanoon kuului uuden ajan alussa laaja lampuotien (uutistalollisten) alue, jonka 63 talon eli suitsun tuli tehdä kunkin 12 päivätyötä kartanoon. Kartanon maatalous näyttää olleen kokonaan näiden päivätöiden varassa, kuten kartanon kalustoluetteloiden niukkuudesta ja palvelusväen harvalukuisuudesta voidaan päättää.[800]