Raaseporin linnaan suorittivat Karjan pitäjän miehet päivätyönsä luonnossa. Linnan vanhoissa tileissä on siitä säilynyt yksityispiirteitä, joista nähdään, että työmaana olivat pääasiallisesti linnan kaksi vainiota ja että työ suoritettiin verokunnittain, niin että saman bolin puolesta oltiin samanaikaisesti työssä ja samanlaatuisessa työssä. Tavallisesti tekivät veronalaiset yhden hevospäivätyön, joka luettiin kahdeksi päivätyöksi, ja yhden jalkapäivätyön.[816]
Hämeenlinnassa hoidettiin veropäivätöillä linnan lähellä olevat Saaristen ja Ojoisten karjakartanoiden kaksijakoiset vainiot sekä linnan niityt. V:n 1547 tileissä on säilynyt hauska kaavake, jonka mukaan kesätyöt täällä suoritettiin kollektivisesti pitäjittäin määrätyssä järjestyksessä. Ensin saapui Janakkala tekemään kevätkynnön, sitten Renko kertasi ja kylvi herneet ja pavut, Lehijärvi saapui niittämään linnan niityt ja Mäskälä leikkasi rukiin, minkä jälkeen Hattula toimitti syyskynnön ja -kylvön. Näihin töihin kului n. 2 000 päivätyötä; jäljellä olevat n. 1 000 päivätyötä käytettiin lannanajoon ja -levittämiseen y.m.s.[817]
Puiminen oli Hämeenlinnassa järjestetty siten, että eri pitäjistä, luultavasti kiertojärjestyksessä, tuli pitemmäksi ajaksi puimatyöhön joukko miehiä, jotka saivat palkan kotonaolevilta jousilta. V. 1547 oli sillä tavoin Asikkalan puolesta 20 miestä 36 päivää linnan puimatyössä, ja vielä 1583 tuomittiin Lopella kaikille niille, jotka olivat puineet riihiä ja tehneet alinomaistyötä (alinåmaisarbete) linnan karjakartanossa, palkkansa muilta verollisilta.[818]
Viipurin linnaan suoritettavain päivätöittensä sijasta Viipurin piirin pitäjän verolliset vetivät linnaan halkoja, kantoivat ne ylös ja pitivät kunnossa linnan ankeriaisarkut.[819]
Paitsi edelläkerrottuja säännöllisiä päivätöitä, joita usein nimitettiin laillisiksi päivätöiksi, oli talonpoikain uuden ajan alussa toisissa lääneissä tehtävä vielä eri tarkoituksiin lisäpäivätöitä tai erikseen ne lunastettava. Ala-Satakunnassa tuli neljänneskunnittain Kokemäen, Huittisten, Loimaan ja Euran pitäjäin, Köyliön kappelin ja 3 Ulvilan pitäjän neljänneskunnan "vetää nuottaa kartanon tarpeeksi omine nuottineen niin usein kuin heille sanotaan", mutta koko muusta Satakunnasta suoritettiin sen sijasta nuotanvetohaukia, koko Ylä-Satakunnassa 5 leiv. neljänneskunnalta, Ala-Satakunnassa epätasaisempia määriä. Savonlinnan läänissä vaadittiin kultakin täysiverolta 4 ja puoliverolta 2 apupäivätyötä.[820]
Erään veroselityksen mukaan oli Säämingin kolmen neljänneksen velvollisuutena omine halkoineen ja kustannuksineen puida linnan molempain karjakartanoiden vilja ja Säämingin neljännen neljänneksen hoitaa Venäjän rajalla oleva Peltosalon niitty. Myöskin linnan kaskenpoltto, jota varten Pellosniemen neljänneskuntain oli toimitettava linnaan 2 "kahdeksan viikon kaskitalonpoikaa", on parhaiten luettava tähän päivätyöryhmään.[821]
4. RAKENNUSVELVOLLISUUS.
Rakennusvelvollisuus, sekä seurakuntalaisten että lampuotien ja kruunun verollisten, on jo varhaisella keskiajalla juurtunut rasitus.
Pappilan rakentaminen oli V.-Suomen Uudellakirkolla jo v. 1411 jaettu neljänneskuntain kesken siten, että kullakin neljänneskunnalla oli rakennettavanaan määrätyt huoneet.[822] Meillä ei ole keskiajalta samanlaisia todisteita muilta seuduilta, mutta kun uudempina aikoina sellainen alkuinen rakennusvelvollisuus oli vallitsevana lukuisissa vanhoissa seurakunnissa, on hyvin luultavaa, että niissä on keskiajan tapa jatkunut. Samaa on myöskin sanottava kirkkojen rakentamisvelvollisuudesta.[823]
Lampuotien rakennusvelvollisuutta mainitaan Pyhäjoen kruununkartanon alustalaisten veroja koskevassa v. 1447 tuomiossa. Kun useassa vanhassa kruununkartanossa oli torneja ja muita varustuksia, on luultavaa, ettei niitä rakennettu eikä ylläpidetty ilman lampuotien työtä, vaikkei siitä olekaan suoranaisempia todistuksia kuin ne rauniot, jotka vielä niiden paikkoja merkkivät.