Suomessa tapahtui peruutus pääasiallisesti keväällä 1405 pidetyissä etsikkokäräjissä, joissa tuomarina ja syyttäjinä toimivat kuninkaan valtuuttamat luottamusmiehet. Kutakin kolmea neljää veropitäjää varten pidettiin etsikkokäräjät, tammi-, maalis- ja huhtikuussa 1405 Turun läänissä, helmikuussa Hämeessä, maaliskuussa Raaseporin läänissä. Kruunun saalis oli niissä paikoin, joista tietoja on, sangen runsas, ja epäilemättä voidaan koko peruutuksen tulos arvioida sadoiksi tiloiksi.[46]
Tämän peruutuksen kautta tuli rälssi- ja veromaan ero entistä selvemmäksi, ja seuraavina aikoina sekä kruunu että talonpojat pitivät tarkemmin silmällä, ettei veronalaista maata niin helposti kuin ennen päässyt pujahtamaan rälssin alle. Sellainen vaara pyöri, milloin esim. rälssitilalla oli allaan veromaata tai kun rälssimiehet vaihtoivat toistensa kanssa eri pitäjässä olevia sekaluontoisia tilaryhmiänsä. Kun esim. Ulvilassa olevan Koiviston ja Huittisten pitäjässä ja kylässä olevain rälssitilain omistajat v. 1419 vaihtoivat näitä tilojansa, niin järjestettiin asia siten, että Huittisten tilain puolesta tuli pysyvästi suoritettavaksi kruunulle kahden savun verot, ja molemmat pitäjät myönsivät, että kahden kuninkaansavun verot olivat täydellisesti korvatut, niin etteivät kruunun tulot olleet vähentyneet.[47] Samoin, kun Yläneen ja Danskilan (Pöytyän veropitäjää) omistajat v. 1421 vaihtoivat näitä tiloja, pitäjä antoi samanlaisen todistuksen.[48]
Myöskään kirkollisten tilain verovapaudet eivät näinä aikoina olleet yhtä helpot kuin ennen. Kemiön pitäjäläiset vaativat v. 1432, että eräästä sikäläisestä tuomiokirkon tilasta, jonka verorästit pitäjä oli suorittanut, oli tuomiokirkon itsensä vastedes maksettava verot, ellei talo voisi nauttia verovapautta.[49] Pöytyän ja Ruskon asukkaat ottivat v. 1432 maksaakseen erään talon verot, jotta piispa saisi sen pitää verovapaana.[50] Kolmantena tämäntapaisena esimerkkinä mainittakoon, että kun v. 1449 piispa valitti Ahvenanmaan pappiloita vastoin Ruotsin lakia verotetun, tuomittiin pappilat tosin veroista vapaiksi, mutta lisättiin, että jos pappiloille oli jotain veroa laskettu, tuli pitäjäläisten siitä vastata, ja että pappikin itsensä tuli suorittaa verot siltä maalta, mitä niillä oli enemmän kuin laki määräsi.[51] Tapaukset tällaiset osoittavat, että veroasioita nyt toisinaan hoidettiin enemmän vanhain lakien henkeen kuin edellisellä linnakaudella oli ollut tapana.
Merkillinen Eerik Pommerilaisen ajan verouudistus oli hänen kuuluisa verojen rahamuutoksensa, joka pantiin toimeen useissa Ruotsin maakunnissa ja Suomessa. Tämän muutoksen kautta kuningas, sanotaan Henrik Königsmarkin neuvosta, koetti saada mikäli mahdollista kaikki kuninkaalle tulevat verot arvioiduksi ja kannetuksi rahassa. Meillä sellainen sopimus saatiin aikaan kuninkaan käydessä Suomessa luultavasti 1407. Itse sopimuskirjaa tai sopimuskirjoja ei ole säilynyt, mutta vv:n 1414 ja 1419 asiakirjoista näkyvät ainakin asian pääkohdat. Veroa oli maksettava kultakin savulta 5, koukulta 2 ja bolilta 10 markkaa "eikä enemmän". Vero oli laskettu Turun rahassa[52] sellaisen kurssin mukaan, että Turun äyrityinen luettiin 6, Preussin killinki 8 ja Tallinnan killinki 3 (Ruotsin) penningiksi. Kaikkia veroja ei kuitenkaan vaadittu rahassa, vaan voitiin rahan arvo suorittaa tavallisissa verokappaleissa eli n.s. "arvoäyreissä" (värdören).
Paitsi säännöstä rahassa arvioidusta pääverosta sisälsi sopimus vielä määräyksiä linnain työveroista, joita niinikään muutettiin rahaksi. Kaikenlaiset kinkerit ja kestitykset sitävastoin olivat kielletyt — niitä oli suoritettava ainoastaan kuninkaan tai kuningattaren maassa käydessä tai erikseen niitä vaatiessa. Kieltoa ei kuitenkaan noudatettu, kuten kuninkaan omista kirjeistä kyllä selviää.
Myöhemmin kuningas myönsi Turun läänin asukkaille vielä joitakin lisähelpotuksia "arvoäyrien" hinnoitteluun, verojen kuljetukseen ja maksuaikaan y.m.s. nähden.[53]
Verojärjestelynsä yhteydessä laitatti hallitus nyt, kuten näyttää ensi kertaa, suuresta osasta Ruotsia ja Suomea tarkempia maa- tai verokirjoja, joihin oli yksityiskohtaisesti merkitty kunkin seudun veroyksiöt ja suoritettavat sekä muut vero-olot. Tästä tietolähteestä on säilynyt vain muutama niukka v:n 1413 verokirjasta tehty ote, jotka Hausen on julaissut.[54]
Suomesta tulevat verot ovat näissä lyhyissä otteissa merkityt rahassa; tuotteissa maksetuksi tai maksettavaksi on merkitty ainoastaan osa Ahvenanmaan ja Kemin veroja. Viipurin läänistä ei otteissa mainita sanaakaan; arvatenkin se lääni on jäänyt Eerik kuninkaan verojärjestelyn ulkopuolelle. Veroyksiöinä on otteissa lueteltu Turun läänissä savut (1546), bolit (54) ja koukut (345 1/6), Satakunnassa savut (837 1/2), bolit (17) ja koukut (664), Raaseporin läänissä pitäjät (8), bolit (102) ja miesluku (1011), Korsholman läänissä savut (Mustasaaressa 120, Kyrössä 160, Kemissä 20, "Rannassa" 40, Torniossa 30), Hämeenlinnan läänissä toisessa osassa nimismieskunnat (8) ja koukut (400) ja toisessa osassa koukut (555 3/4 ja 2 1/2 kuudesosaa) sekä Ahvenanmaalla talonpojat (526) ja nautakunnat (65 1/2).
Huomiota herättää, etteivät veroyksiöt kaikkialla olleet samat saman läänin alueella. Niinpä Turun läänissä tavataan ikivanhain ruotsalaisten bolien ja hämäläisten koukkujen ohella myöskin savuja. Tällainen veroyksiöiden kirjavuus on muisto kartanokauden aikaisista verotusoloista. Savut, jotka v. 1413 olivat yleisiä laajoilla aloilla, näyttävät edustavan uudempaa verotusta.
Veroyksiöiden suoritettavat maksut ovat yleensä suuremmat kuin alkuperäisessä sopimuksessa määrätyt, mikä johtunee osittain siitä, että maksut on merkitty Turun rahassa, joka oli 1/4 halvempaa kuin Ruotsin raha, osittain ehkä siitä, ettei rahaverosopimus ollut kaikkialla samanlainen.