Muutamat nimismieskinkerin kappaleet muistuttavat niin suuresti Hämeen oloja, ettei voi olla epäilystä niiden alkusyyn samanlaisuudesta. Ensinnäkin maksettiin 17 V.-Suomen pitäjästä linnaan härkä, kinkerihärkä, joka epäilemättä vastaa Hämeen kinkerilehmiä. V:n 1531 verokirjassa mainitaan näitä kinkerihärkiä tulleen linnaan 15-20 kpl. Kinkerihärkä maksettiin Laitilasta vielä senkin jälkeen kuin vero muualla oli lakannut, ja v:n 1556 verokirjassa on hauska esitys siitä, miten Laitilan härkä hankittiin: nimismies kantoi vuosittain 6 mk (vanhempain vero-opastusten mukaan 3 penninkiä kultakin talolta) avuksi kelpaavan kinkerihärän hankkimiseksi, jonka hänen tuli suorittaa linnaan, "ja on tiedettävä, että joka kolmas vuosi perii Kustavi Fincke Hallun bolista kinkerihärän, koska kukin boli sen hankkii joka kolmas vuosi".[958] Se oli siis vieläkin kerran keskiajalla niin suosittu vuorovero.
Seitsemästä V.-Suomen pitäjästä ja lisäksi Iniön saari-verokunnasta maksettiin nimismiestaksassa v. 1539 myöskin kinkerirahoja, 2-19 mk pitäjältä. Kun näistä pitäjistä (Paimiota lukuunottamatta) ei maksettu kinkerihärkiä, on se oletus lähellä, että kinkerirahoja on maksettu härkäin korvaukseksi.
Kauroja maksoivat nimismiehet linnaan 2-5 puntaa pitäjältä, kauroja maksettiin sellaisistakin pitäjistä, joiden muita tähän kuuluvia ruokaparselleja ei lähteissämme mainita, mistä päättäen kauroja erityisesti haluttiin saada linnaan. Tämä kauravero tavataan v:n 1531 linnantileissä kinkerikaurain nimellisenä — sama nimitys ja varmaan asiakin, jonka olemme tavanneet Hämeessäkin. Näitä kinkerikauroja käytettiin maanvoudin y.m. virkamiesten hevosten syöttämiseen talviviikkoina, mikä viitannee tämän veron alkuperään.[959]
Ylemmillä ja alemmilla virkamiehillä oli V.-Suomessakin tavalliset osuutensa nimismiesverosta. Kruunun haltuun koko tämä vero joutui v. 1540.[960]
Edellisestä on selvinnyt, että nimismiesvero kaikkialla Suomessa on alkuaan ollut käräjiä varten suoritettu kinkeri. Tämä kinkeri on tavallaan keskiajan vanhimpia ja nuorimpia veroja. Alkuperäisimpään käräjäkestitykseen kuuluivat sisämaassa talonpoikain epämääräinen nuotanveto, josta lukuisissa asiakirjoissa puhutaan, jousien suorittamat varsinaiset käräjäverot ja kipsis- y.m. lahjat. Vasta vähitellen ja ikäänkuin ulkopuolella lakia näkyy vero kasvaneen siksi suureksi kinkeriksi, josta riitti jakaa ylhäisille ja alhaisille virkamiehille. Vielä V. 1414 Eerik Pommerilainen yrittää ehkäistä nimismiesveron kasvamista Suomessa määräten, että nimismiesveroksi (lændzmandz gieldh) maksetun 1 1/2 viljapannin ja heinäin sijasta oli 1 äyri rahaa savulta riittävä.[961] V:lta 1419 on toinen Eerik kuninkaan käskykirje, jossa vielä koetetaan kestityksiä rajoittaa. Tapa näyttää jo olleen juurtunut, ja aljetulla uralla kehitys sitten kävi nopeasti. Kaarle kuninkaan kirjeestä v:lta 1450 Turun läänin asukkaille nähdään, että voudinkinkeri jo oli pysyvä vero Turun läänissä; kysymys oli enään vain siitä, kuinka suuren kinkerin kukin pitäjä oli maksava Turun linnanvoudille, koska toiset pitäjät olivat suuria, toiset pieniä.[962]
Emme kumminkaan erehtyne katsoessamme laamannilaitoksen kehittymistä yhdeksi käräjäkestityksen pääaiheuttajaksi. Mutta piirteet sellaiset kuin Hämeen ja V.-Suomen "yösijalehmät" ja yleensä "kinkerin" ja "taksan" ottaminen linnaan näyttävät varsin vanhoilta, vaikkemme tarkemmin osaa sanoa, kuinka vanhoja ne ovat.
Tämän keskiajan tunnuksellisen veron joutuminen kokonaan kruunun haltuun merkitsee samalla koko keskiaikaisen virkamiesjärjestelmän muuttumista, virkamies- ja paikallishallinnon lopullista joutumista valtion valvonnan ja määräysvallan alaiseksi.
VIITESELITYKSET:
[1] "Miten Ruotsin oikeus vähitellen voitti alaa meidän maassa ja miten se tunki Suomalaisten alkuperäiset oikeustavat syrjälle, mutta itse puolestaan, epäilemättä monessa kohden täytymyksestä, käytännössä mukaantui näiden oikeustapain mukaan — on vielä kirjoittamaton historia" (Jaakko Forsman, Suomen lainsäädännön historia 6).
[2] Niistä mainittakoon tässä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran "Suomi" ja "Pitäjänkertomuksia" sarjoissa ilmestyneiden pitäjänkertomusten lisäksi seuraavat: