Edellisen nojalla saamme suomalaisten verotuksen ja hallinnon alkumuotojen kehityksestä seuraavanlaisen yleiskuvan. (1) lähtökohtana on ollut heimokautinen yhdyskunnallinen uhritoiminta, joka on antanut aihetta paikalliseen uhriverotukseen ja varmaan muunlaiseenkin yhteistoimintaan. (2) Ulkopuolelta tuleva pakkovalta on sittemmin aiheuttanut uhriverojen kehittymisen pysyväksi veronalaisuudeksi sekä uskonnollisten yhdyskuntain muuttumisen pysyviksi verotus- ja hallintopiireiksi. (3) Näin syntyneet uudet olot ovat vuorostaan tulleet myöhemmän maanomistuksen ja asutuksen perusteiksi.
III. SUOMALAINEN TURKISKULTTUURL
1. ITÄMEREN MAITTEN MUINAISET TURKIKSET.
Turkisrikkaus saattoi Pohjolan maat jo varhain etelämpäin maitten kansain tieto- ja vaikutuspiiriin. Jordanes n. vv:n 551-552 aikoina kirjoittamassaan gootilaisten historiassa kertoo svealaisten (Suehans) kauppaavan lukemattomain muitten kansain kautta roomalaisten käytettäväksi eräänlaisia nahkoja, jotka olivat kuuluisia tumman värinsä vuoksi.[95] Toiselta puolen kertovat keskiajan arapialaiset maantieteilijät turkiksista, joita Pohjolan maista kaupattiin itämaille pääasiallisesti Volgan varrella asuvain kauppakansain välityksellä. Ibn Chordâdhbeh 800-luvun keskivaiheilla laaditussa teoksessaan sanoo slaavilaissukuisten Russien (ruotsalaisten) kuljettavan slaavien maan kaukaisimmista osista saukon (majavan) ja mustien kettujen nahkoja sekä miekkoja Roomanmerelle (Mustan- tai Välimeren maihin) ja retkeilevän Kaspianmerellekin, jopa Bagdadiinkin saakka.[96] Eräs vähää myöhemmin elänyt arapialainen kirjoittaja Ibn Ruste kertoo (v. 912), että saarella asuvain ja slaavilaisia hätyytteleväin Russien ainoa elinkeino oli soopelin-, oravan- ja muitten turkisten kauppa.[97]
Al-Masudi, joka eli ennen vuotta 950, kertoo, että mustanketun nahkoja, jotka olivat kaikista turkiksista arvokkaimpia, saatiin pohjoisessa olevasta Burtâsien maasta ja ettei näitä turkiksia ollutkaan muualla kuin siellä ja lähiseuduilla. Valkoisen ja punaisen ketun nahkoja saatiin samasta Burtâsien maasta, jonka turkiskauppa oli niin laaja, että mainittuja turkiksia vietiin Frankkien maahan, Andalusiaan (Espanjaan) ja Pohjois-Afrikkaan saakka.
Burtâseja pitävät monet tutkijat mordvalaisina.
Vielä muudan arapialainen Abû Hâmid (1080-1169 tai 1170) kertoo, kuinka kauppiaat matkustivat Bulgârista Isû nimiseen uskottomain maahan, josta saatiin majavia; siellä kauppiaat persialaisilla miekanterillä ostivat itselleen majavannahkoja; Isûn asukkaat taas veivät nämä miekat pimeyden läheiseen maahan synkeän meren äärelle, missä möivät ne soopelinnahkoihin; tuon äärimmäisen maan asukkaat vihdoin uhrasivat miekat mereen, josta Allah antoi nousta vuorenkokoisia kaloja.[98] Siinä on muutamalla piirteellä kuvattu koko vaihtokaupan kulku Persiasta Jäämerelle ja Jäämereltä Persiaan.
Muillakin arapialaisilla kirjoittajilla on tietoja Wisusta. Jaqutin (k. 1229) tietojen mukaan oli Wisun maa kolmen kuukauden matkan päästä Bulgarista. Majavan-, soopelin- ja oravannahkoja Itilin kauppiaat hankkivat Wisusta. Kaikki arapialaiset kirjoittavat tämän maan olevan kylmässä pohjoisessa.
Arapialaisten käyttämät Isû ja Wîsu nimet lienevät samat kuin Bremenin Adamin (n. 1070) mainitsemat Wizzi ja venäläisen Nestorin kronikassa (1100-luvun alulta) mainittu Ves'. Nestorin Ves' tarkoitti Valkeajärven seuduilla asuvaa suomalaista (vepsäläistä) heimoa, mutta arapialaiset Wisu nimellä mahdollisesti tarkoittivat yleensä pohjoisen Venäjän suomalaisia kansoja.[99] Myöhemmätkin arapialaiset kirjoittajat kertovat Wisun tavattomasta turkisrikkaudesta.[100]
Haluttua turkistavaraa ei Pohjolan mailta aina hankittu kaupankäynnillä, vaan otettiin sitä myöskin maan asukkailta väkisin tai pysyvänä verona. Svealaiset ja russit, jotka niin aikaisin harjoittivat laajaa turkiskauppaa, näkyvät yhtä kauan tunteneen tuon toisenkin hankintatavan. Nestorin kronikassa kerrotaan Varjagien v. 859 tulleen meren takaa ja ottaneen veroa tshuudeilta ja sloveeneilta, merjalaisilta, vesseiltä ja krivitsheiltä, muutamain kronikkatoisintojen mukaan joka mieheltä valkoisen oravan tai joka mieheltä oravan ja kärpän.[101] Kun Venäjän valta oli perustettu, sen ruhtinaat kauan aikaa saivat epäilemättä tärkeimmät tulonsa turkisveroista. Rurikin seuraaja Oleg (879-912) otti etelässä asuvilta drevljaneilta veroa mustan näädännahan asutulta talolta eli savulta.[102] Novgorodilaisten mainitaan v. 1018 Jaroslav ruhtinaan auttamiseksi nostaneen veroa neljä "näädännahkaa" jokaiselta mieheltä.[103]