Näistä tiedoista päättäen kruunun kiltti ilmeisesti on merkinnyt verometsää tai metsäveroa.
Erittäin huomattava on Lapveden seutuja koskeva tieto, että kiltti-metsiä vielä uuden ajan alussa käytettiin oravain ja jänisten metsästykseen. Siitä päättäen on kilttivero tarkemmin määrättynä ollut metsästysvero. Myöskin kiltin ja verojousen samuus varmaan johtui metsästysverosta.
Metsästysvero edellyttää, että metsästysmaat ovat jollakin tavoin jaetut veronmaksajain kesken. Lapveden kilttimetsissä niin olikin laita, koskapa kilttien (joiden nimenomaan aina sanotaan metsiä merkitsevän) lukumääräkin ilmoitetaan. Myöskin läntisemmillä, Hämeen ja Satakunnan alueilla nautittiin erämaitten metsiä muinoin määrätyissä kappaleissa, joita kutsuttiin miehenmetsiksi (mans skog) tai miehenosiksi (mans del).[139] Tällainen jakaminen on epäilemättä johtunut ensi sijassa metsästyksestä ja sen muinaisesta suuresta taloudellisesta arvosta.
Oravain ammunta oli vielä myöhemmällä keskiajalla yleinen kansanelinkeino Suomessa. V. 1374 mainitaan oravimetsää Lammilla, v. 1390 puhutaan Vanajan Kantolan ja v. 1437 Kokemäen Grootilan oravimetsistä niinkuin talon tarvemetsistä ikään.[140] Läntisemmässäkin Suomessa oravimetsät siis ovat muinoin olleet tärkeitä erikoisomistuksen alaisia tiluksia.
On täysi syy pitää vanhaa kruunulle maksettua kilttiveroa metsästysverona ja saattaa se yhteyteen muinaisen piispankiltin kanssa. Kruunun ja piispan kiltit esiintyvät samoilla itä- ja pohjois-Suomen alueilla. Molemmilla puheenaolevilla veroilla on sama nimi. Molemmissa veroissa on ilmeisiä metsästysveron piirteitä. Huomautettakoon tässä erityisesti Savon kirkollisten kiltisrahain ja "veron" yhteyttä. "Kiltti on", eräässä Savon verokirjassa selitetään, "missä talonpojalla on puoli veroa tai kolme".[141] Savon verot muodostuivat "veronahoista", joilla uuden ajan alussa tarkoitettiin kaskiviljelystä, mutta alkuperäisesti varmaan metsästysmaita.
Piispalle muinoin maksettu turkisvero tämän mukaan on ollut metsästysvero, jota maksettiin määrätyiltä metsäkappaleilta.
"Jouset", "savut" ja "koukut", joiden perusteella 1300-luvulla piispan turkisverot maksettiin, eivät sinänsä ilmaise tämän veron kaikkein alkuperäisintä maksuperustetta, vaan on siihen kuulunut myöskin määrätyn metsästysalueen omistaminen, siis kuhunkin "jouseen" myös metsästysmaa. Piispan turkisveron jäljet johtavat sangen vanhoihin aikoihin ja hyvin aikuisiin heimokunnallisiin oloihin, joihin verraten maataloudelliseen koukkuun perustuva verotus jo tuntuu suurelta edistykseltä. Alkuperäisellä perusteella kiltti-veroa kauimmin maksettiin Perä-Pohjolassa, jossa taloudellinen elämä kauimmin pysyi alkuperäisellä heimokunnallisella kannalla.
Piispan turkisveroa lienee pidettävä vanhimpana varsinaisesti historiallisena verona Suomessa.
Kiltti-sanan kielellistä johtoa ei tähän saakka lukuisillakaan yrityksillä ole onnistuttu tyydyttävästi selvittää.[142] Huomattava on suomalaisten käyttämän "kiltis", "kiltti" sanan samanlaisuus ikivanhain skandinavialaisten veroa merkitseväin sanain "gild", "gäld", "gille" kanssa. Näillä nimityksillä pohjoismaissa pakanuuden ajoilta saakka ilmaistiin etenkin maanvuokramaksua[143] ja Suomessakin maanvuokramaksusta keskiaikana ja myöhemmin yleisesti käytettiin samaa nimitystä.[144] Toiselta puolen "gjald" (gäld, gild) muinaisten skandinavialaisten verokäsitteissä merkitsi pakollista veroa. Tällaista muinaisaikaista veroa näyttää Suomen kiltti merkinneen. Se on kaiketi aikoinaan ollut ainoa yleinen vero, joten siitä voitiin käyttää yleisnimeä kiltti. Mahdollisesti pidettiin piispain vaatimaa veroa alkuaan jonakin vuokramaksuna, jonka kirkko kantoi vastakäännetyiltä suomalaisilta metsänkävijöiltä, heille vastavuoroon metsästysonnea antaen.