Tämäntapainen luontaisvero suoritettiin muinaisissa oloissa järjellisimmin metsääkäyväin miesten tai isäntäin luvun mukaan. Siten oli Perä-Pohjolassa vielä uuden ajan alussa jousi, yleensä kaikkien turkisverojen maksuperuste. Etelämmässä Suomessa ei piispan turkisveroja säädettäessä nähtävästi enään eletty yhtä alkuperäisissä oloissa. Mutta ei siellä myöskään vielä oltu niin kehittyneissäkään oloissa, että tarkempaan maanarvioimiseen (maalukuun) perustuva verotus olisi saattanut tulla käytäntöön. Senvuoksi karjalaisilla ja hämäläisillä alueilla piispan nahkavero suoritettiin alkuperäisen taloluvun mukaan. Suitsu (rök), jonka perusteella tämä vero "suitsu", v:n 1345 asiakirjassa mainitaan Karjalassa suoritetuksi,[125] näet merkitsi siinä maakunnassa vielä myöhempäinkin aikain veroselitysten mukaan isäntälukua tai talouslukua (alkuperäistä mieslukua), eikä mitään maalukua. Hämeessä suoritettiin valkonahat mahdollisesti jo alkuansakin koukun perusteella,[126] mutta Hämeen koukku ei alkuperäisesti merkinnyt määrättyä maalukua, vaan täysitilaa, täyden tilan isäntää. Voinemme siis pitää varmana, että piispan turkikset sisä-Suomessa vanhimpina aikoina maksettiin talon eli isäntäluvun perusteella.
Keskiajan piispoille maksetut turkikset olivat tavallisia oravannahkoja arvokkaampia nahkoja, etupäässä näädän ja kärpän. V:n 1331 asiakirja niistä käyttää latinankielistä nimitystä "bonas pelles", ruotsiksi "huitskin" ja suomeksi "palke".[127]
Piispan turkisveron vaiheita keskiajalla voidaan osittain seurata myöhempäin asiakirjain avulla.
Katolisen ajan lopussa olivat valkonahat jo tulleet niin harvinaisiksi, että piispan saatava yleisesti maksettiin rahassa; Kustaa Vaasan hallituksen alussa nämä rahat muitten piispain tulojen mukana joutuivat kruunun haltuun.
Tällä rahamaksulla oli uuden ajan alussa nimenä kiltisrahat. Niitä kannettiin tarkalleen turkisveron entiseltä alueelta, mutta niinkuin yleensä kaikkia vanhempain aikain rahaveroja ei miesyksiön, vaan maayksiön perusteella.
Ylä-Satakunnassa oli v. 1551 kiltisrahoja maksettava 3 äyriä kultakin "kirkon koukulta".[128] Hämeessä maksettiin näitä rahoja Hollolan kihlakunnassa samoin 3 äyriä koukulta, mutta muissa osissa maakuntaa kultakin koukulta 4 äyriä ja rälssikoukulta 3 äyriä.[129] Karjalan oikeuden alalla maksettiin kaikkialla kiltisrahoja 1 äyri (4 killinkiä) "verolta", jota täällä käytettiin maalukuna.[130] Savossa oli maksettava kiltisrahoja 12 penninkiä (1/2 äyriä) koko ja 6 penninkiä puolelta verolta; kokoverot täälläkin perustuivat maan arvioimiseen.[131] Pohjanmaalla maksettiin piispan vero Kemissä kiltisrahoissa,[132] ja suomalaisella Etelä-Pohjanmaalla suoritettiin "nokkaverovoin sijasta" s.o. piispanveroksi kiltisrahoja maaluvun mukaan, punnanmaalta 1 äyri.[133]
Siitä säännöllisyydestä, millä kiltisrahoja uuden ajan alussa koko sisä-Suomessa maksettiin, voidaan päättää aikaisemman turkisveron yleisyyttä samalla alueella.
Paitsi vanhaa piispan kilttiä esiintyy uuden ajan alussa toisia, kruunulle suoritettuja kilttiveroja, jotka vaativat huomiotamme.
Kemin alueella kutsuttiin kilteiksi verojousia s.o. miehiä, joilta pääveroa kannettiin; joskus kutsuttiin kiltiksi itse pääveroa.[134] Täällä siis kiltti merkitsi sangen alkuista maallista veroa.
Karjalan oikeuden vanhalla alueella kutsuttiin kilteiksi eräitä verotettuja metsäkappaleita.[135] Ajan veroselityksistä nähdään, että nämä metsäkappaleet olivat yhteismaalla eli kruununmaalla ja että niistä otettiin kruunulle erityistä veroa. Erittäin yleisiä olivat tällaiset kiltit Lapveden seuduilla. Kilteiksi sanottuja "ulkomaita" eli pikku metsiä, joissa oravia ja jäniksiä pyydettiin, mainitaan v. 1539 Lapvedellä 168 ja Taipaleessa 180.[136] V:n 1558 aikoina mainitaan samain seutujen kilttien olevan kruununmaalla ja niitä käytettävän kaskenviljelykseen.[137] Äyräpään puolella samaan aikaan ilmoitetaan kilttien olevan "jäniksen metsästykseen tai kaskeamiseen", sittemmin vain kaskenviljelykseen käytettyjä verotettuja "kruunun ulkomaita" tai "kihlakunnan ulkomaita", mutta täällä ei niiden luku näy olleen niin suuri kuin Lapveden seuduilla.[138]