Suomen, maan etelämpäinkin seutujen, turkisrikkaudesta keskiaikana on jo karttunut useita todistuksia. Pari vielä mainittakoon. Pähkinäsaaren rauhakirjassa mainitaan Vuoksen seuduilla pesiviä majavia. Maksuvälineinä eli "arvoäyreinä" (värdören) olivat turkikset sitä yleisempiä mitä niukemmin kovaa rahaa oli liikkeellä. Puoltatoista kiihtelystä vastaan "jousinahkoja" v. 1338 pantattiin maata Koroisissa Turun lähellä.[166] Keskiajan lopussakin maksettiin sakkoja joskus turkiksissa.[167] Vielä uuden ajan alussa ei Savossa maksettu mitään veroja rahassa, vaan kaikki suoritettiin luonnontuotteissa, etupäässä nahoissa ja turkiksissa, jota varten verokirjoissa oli laadittu erityisiä taksoja.[168] Hämeessäkin uuden ajan alussa verovelvollisuuksia paikoin vielä lunastettiin nahoilla. Niinpä kannettiin muutamilta pitäjiltä yhteensä 8-9 kiihtelystä päivätyönahkoja.[169] Samoihin aikoihin kannettiin Hämeessä 13 kiihtelystä oravia teistä ja silloista.[170]
Muinaisesta turkisrikkaudesta ja turkistaloudesta Suomen hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla sekä Perä-Pohjolassa on kumminkin puhuvimpana todistuksena jousen yleinen käyttäminen veropohjana näillä alueilla.
Jousen tapaamme ensinnäkin vanhoissa kirkon veroissa.
Kirkkojen ylläpitämiseksi suoritettujen kymmenyksien maksamisessa keskiajan Suomessa havaitaan samanlainen alueellinen jako kuin piispan kymmenysten suorittamisessa. Toisella alueella (n.s. suomalaisen ja ruotsalaisen sekä Uudenmaan oikeuden alueella) sai kirkko osansa ruiskymmenyksistä, toisella (s.o. hämäläisellä ja karjalaisella alueella sekä Perä-Pohjolassa) kirkonkymmenys maksettiin turkiksissa, niinkuin piispanverokin.
Kyrön-Hämeen keskiaikaisen kirkollisvero-oppaan mukaan oli kirkolle maksettava kultakin jousimieheltä jousinahka tai 1/2 äyrityistä.[171] Uuden ajan alussa käytettiin Ylä-Satakunnassa kirkolle menevän jousirahan maksajista nimitystä "kirkon orava".[172] Karjalassa oli v:n 1345 kymmenysjärjestyksen mukaan kunkin jousimiehen maksettava kirkolle "jousinahka tai kolmannes viljaa".[173] Samanaikaisen, Kemin ja Salon pitäjäin kymmenysjärjestyksen mukaan olivat melkein kaikki Perä-Pohjolan kirkolliset verot "jousinahoissa" maksettavia, m.m. oli kunkin jousen maksettava 2 nahkaa kirkon ja papin tarpeeksi ja kirkon saatava puolet turkiskymmenyksistä.[174]
Selvästi on tämä vero turkisverona alkuperäinen. Perä-Pohjolassa ei keskiaikana tunnettu mitään viljaveroja, vaan melkein kaikki verot maksettiin turkiksissa (tai rahassa) jousien mukaan. Tuskinpa on "jousi" muuallakaan ollut mikään viljaveron peruste; milloin karjalaisella alueella jousi esiintyy viljamaksun yhteydessä, ei ole kysymyksessä viljan lunastaminen nahkoilla, vaan nahkain lunastaminen viljalla, mikä muutenkin tuntuu luonnolliselta. Meidän on siis tässäkin, kuten piispan kymmenyksissäkin, hyljättävä se mielipide, että nahkavero olisi vanhemman viljaveron lunastus.
Uuden ajan alussa maksettiin kirkon jousinahat jo kaikkialla rahassa ("jousirahat", "kymmenysrahat", "kirkkorahat"). Agricola Turun tuomiokirkon v:n 1542 tileihin liittämässään vero-opastuksessa kertoo, että "ensimäisessä alussa, kun kristinusko tuli Suomeen, maksettiin oravannahka kultakin jouselta, sitten jonkun aikaa myöhemmin muutettiin se rahaksi, koska he eivät voineet saada nahkoja". Tämä selitys onkin uskottava.[175]
Jousen tapaamme hämäläis-karjalais-peräpohjalaisella alueellamme veroyksiönä myöskin papin maksuissa. Karjalassa se oli yleisenä sääntönä. Virolahden, Vehkalahden ja Säkkijärven kirkollisissa tileissä v:lta 1557 selitetään, että ne talonpojat, jotka asuivat rannikolla Virolahdella ja Vehkalahdella, maksoivat papinmaksunsa kymmenyksen mukaan, mutta ne, jotka asuivat Lapveden rajan puolella, maksoivat papinmaksunsa jousiluvun mukaan.[176] Näin oli laita jo alkuaankin; Karjalan oikeuden kymmenyssäännöksen mukaan v:lta 1345 oli "jousimiesten" suoritettava suurin osa seurakuntain omain pappien kymmenyksistä.[177]
Karjalan papin saataviin jousimieheltä kuului m.m. "valkonahka" tai 2 kolmannesta viljaa, emmekä erehtyne pitäessämme tässäkin nahkaa alkuperäisenä. Samanlaisen järjestyksen tapaamme myöskin hämäläisellä alueella, vaikka tietomme siitä ovat myöhemmiltä ajoilta. Akaan kirkkopitäjää perustettaessa v. 1483 määrättiin seurakuntalaiset maksamaan papilleen "koukkunahkansa" edestä 1 äyrin penninkejä kultakin valkonahalta,[178] mikä on ymmärrettävä niin, että kultakin (papin)koukulta oli ennen ollut maksettava valkonahkoja, jotka nyt lunastettiin rahalla. Vanhassa Kyrön oikeuden selityksessä ilmoitetaan koukulta maksettavan 2 valkonahkaa,[179] ja tämän mukaisesti maksettiin vielä uuden ajan alussa Ylä-Satakunnassa ja suurimmassa osassa Hämettä (Hollolan seutu oli poikkeuksena) kultakin koukulta 2 äyriä "koukkurahoja".[180]
Alkuperäisessä muodossaan tämäkin vero esiintyy Perä-Pohjolassa, jossa oli kunkin tilallisen (bolfast) talonpojan maksettava pappilan ylläpitämiseksi 2 valkonahkaa ja kunkin jousimiehen kirkkoherralle (ynnä kirkolle) 2 "jousinahkaa".[181]