I. KESKIAJAN HALLINTO- JA VEROTUSKAUDET.
1. SUOMEN VALLOITUS.
Pysyvää, säännöllistä hallinto- ja verolaitosta voidaan ajatella olevaksi ainoastaan järjestyneen valtiolaitoksen ja kehittyneen yhteiskunnan yhteydessä. Mutta jo alkuisemmissakin yhteiskuntaoloissa tavataan kaikkialla jonkinlaista hallintoa ja verotusta. Näillä laitoksilla näyttää olevan kaksi yleistä alkulähdettä, sisäinen ja ulkonainen, edellinen johtuva paikallisen uskonnollisen ja elinkeinollisen elämän tarpeista, jälkimäinen valtiollisista alistussuhteista.
Niin oli laita muinaissuomalaisessakin yhteiskunnassa. Seuraavassa luvussa ("Suomalaisia verotuksen ja hallinnon alkumuotoja") koetetaan osoittaa, että Suomessa asuvilla heimoilla jo pakanuuden aikana oli uskonnollisen uhritoimen yhteydessä kehittynyt verotusmuotoja, joita voitiin käyttää maallisiinkin tarkoituksiin. Myöskin maanvaltaukseen tai omistukseen perustuva aluemuodostus (pitäjä, kihlakunta) ja yksinkertainen kansankokous-hallinto (käräjät) näyttävät täällä olleen jo historiantakaisten heimoaikain laitoksia.
Mutta jo niinä muinaisina aikoina liikkui myöskin valloittajia suomalaisilla mailla. Skandinavialaisten ja venäläisten tietolähteitten mukaan täytyi suomalaisten heimojen usein suorittaa pakkoveroja voitokkaille vihollisille, jopa pitemminkin ajoin elää heidän alaisuudessaan. Samat tietolähteet kertovat myöskin meikäläisten heimojen laajoista sota- ja ryöstöretkistä, joiden seuraukset eivät olleet vaikuttamatta kotoisiinkaan yhteiskuntaoloihin.
Esihistoriallisten aikain heimojen ja kansain kosketukset saattoivat olla rauhallistakin laatua. Suomen merireitit samoinkuin mantereittenkin kauppatiet välittivät tänne aineellista ja henkistä kulttuuria, joka on suuresti vaikuttanut niihinkin oloihin, joita nämä tutkimukset koskevat.
Kun ruotsalainen valloitus käänsi kansamme ulkonaiset olot kokonaan uusille urille, on muistettava, että suomalaisella yhteiskunnalla oli vanhoja perusteita, jotka eivät valloituksen kautta hävinneet, vaikka tulivat uusien tarkoitusten palvelukseen.
Kuten tunnettu ei ensimäinen ristiretki (n. 1154), joka kohdistui "Suomeen", s.o. maamme lounaisimpaan osaan, ollut kovin mullistavaa laatua. Valloitusretki, jota ruotsalainen paikalliskuningas johti, oli kaikesta päättäen samanlainen tilapäinen meriretkeily, kuin ruotsalaisten aikaisemmat sotaretket itäisillä vesillä olivat olleet ja vielä myöhemmätkin retket olivat. Venäläisissä aikakirjoissa mainituista 1142 ja 1164 vuosien retkistä edellinen, jolla kuten Suomen retkelläkin piispa oli mukana, tehtiin 60 ja jälkimäinen 55 haahdella.
"Suomen" valloitus jäi keskeneräiseksi enemmäksi kuin puoleksi vuosisadaksi. Ruotsalaisten omassa maassa ei valtioyhteys ollut vielä maakunnallista liittoutumista pitemmällä, verotuslaitos oli kehittymätön ja kilpailevain kuninkaitten sukusodat lamasivat heidän merentakaista toimintaansa. Tanskan vallanpitäjät, käyttäen hyväkseen tilaisuutta, tekivät v. 1191 ja mahdollisesti v:n 1202 aikoina retkiä Suomeen, mutta pysyvää ei heidänkään valtauksestaan tullut.[3]
Kun Suomen piispain kronikka mainitsee Rodulfia Henrikki-piispan seuraajana ja kun Turun hiippakunnasta (episcopatus) puhutaan v. 1192,[4] näyttää ainoastaan katolinen kirkko ensimäistä ristiretkeä seuranneina levottomina vuosikymmeninä saaneen Suomessa jalansijaa, arvatenkin yhtä paljon rauhallisen käännytystoimensa kuin pakkokeinojen avulla. Mutta senkään olemassaolo ei ollut taattu, kuten selviää vv. 1209 ja 1221 kirjoitetuista paavin kirjeistä, joissa Suomea mainitaan "äskettäin" ja "uudelleen" kristinuskoon käännetyksi maaksi.[5]