2. KUNINKAANKINKERI SUOMESSA.

Jo varhaisemman keskiajan asiakirjoissa mainitaan Suomessa muutamia veroja, jotka ilmeisesti ovat luettavat pysyvään vuotuiseen, linnaan maksettavaan kuninkaankinkeriin.

Kirjeessään v:lta 1320 Maunu kuningas pyytää Suomen (Turun linnan) päällikköä lähettämään Tukholmaan ruisveron.[679] Eräästä asiakirjasta v:lta 1334 taas saadaan tietää, että Hämeessä siihen aikaan oli kultakin koukulta maksettava ja vietävä linnaan heiniä.[680] Välipuheessa, jolla Maunu kuningas v. 1340 luovutti Dan Niilonpojalle 4 vuodeksi Turun, Hämeen ja Viipurin linnat, luetellaan Suomesta ja Ahvenanmaalta kuninkaalle tulevain verojen joukossa voi, karja ja kuninkaan karpio.[681]

Verokappaleet, joita näissä asiakirjoissa mainitaan, ovat samanlaisia ruoka- ja muonaveroja, jotka Ruotsissa kuuluivat vanhimpaan kuninkaankinkeriin. Vv. 1320 ja 1340 mainittuja veroja sanotaan nimenomaan kuninkaalle kuuluviksi ja kuninkaalle lähetettäviksi; Hämeen heinätkin olivat linnaan vietävät. Tämä kaikki varmentaa sitä mielipidettä, että puheenaolevat Suomen verot ovat kuuluneet kuninkaankinkeriin, joka oli linnaan vietävä.

Tämä kinkeri näyttää alkuaan olleen samantapainen kaikkialla maassa ja pysyneen muuttumattomana läpi keskiajan; vielä uuden ajan alussa suoritettiin Hämeessä linnaan kultakin koukulta 1 kuorma "veroheiniä" (skattehö)[682] ja samaan aikaan oli kunkin Vehkalahden talonpojan vietävä Viipuriin linnaan 1 kuorma "veroheiniä".[683]

Kuninkaalle suoritettavan rahaveron kanssa, jota myöskin mainitaan v:n 1340 asiakirjassa, tämä kuninkaankinkeri muodosti pysyvän veron, jota uudenajan alussa kutsuttiin pääveroksi. Mutta jo vanhemmalla keskiajalla tapahtui pääveron veroesineissä muutoksia, niin että toisinaan rahaveroakin maksettiin kinkerillä (naudalla), toisinaan päinvastoin kinkeriä suoritettiin rahassa. Siitä varmaan osittain johtui se ero, joka on havaittavissa eri maakuntain pääverossa uuden ajan alussa, rannikkomaakunnissa kun maksettiin raskaita rahaveroja, jotka sisämaassa olivat paljoa vähemmät, Savossa varsin tuntemattomatkin.

1300-luvulla esiintyvät maassamme ylimääräiset kinkerit, joita nähtävästi kannettiin tavallisen kuninkaankinkerin tapaan. Niinpä on yleinen yhtäläisyys ilmeinen v. 1387 Jaakko Djeknille luovutetun apukinkerin ja Eerik Pommerilaisen tiliotteissa v. 1413 mainitun Ahvenanmaan vakinaisen ruoka- ja karjaveron välillä, kuten lähemmin näkyy seuraavasta:[684]

V:n 1387 apukinkeri V:n 1413 vero Ahvenanmaalla "savulta": "talonpojalta":

I panni maltaita 2 pannia maltaita 1 " rukiita 2 " rukiita 1 " kauroja 2 " ohria

1 kana 1 leiv. voita
I kuorma heiniä 1 " kaloja
1 " halkoja 1/2 " silavaa
1/2 markkaa rahaa 1/2 karitsaa