Savolaisetkin suorittivat linnaansa kinkeriä.[697] Siihen kuuluivat ennen kaikkea veroheinät, joita oli maksettava linnaan kultakin koko verolta 1 parmas (= 1/4 kuormaa). Tämä Hämeen veroheinäin kaltainen vero on varmaan kuulunut vanhaan kuninkaankinkeriin.
Alkuperäiseen kuninkaankinkeriin saattavat kuulua ne verokappaleet, joita neljänneskuntamiehet maksoivat Savonlinnaan. Lista, vaikka siitä lyhennämmekin kinkeriin kuulumattomia eriä, on kylläkin sisällysrikas:
2 pannia rukiita 1 punta ohria 2 puntaa kauroja 1 punta voita 1/2-1 1/2 leiv. humaloita 1 leiv. suoloja 2 " lihaa 2 kpl karitsoja 1 leiv. haukia 1 1/4-2 tynn. suolakalaa 12 kpl kanoja 12 " jäniksiä 25 " lintuja 100-120 kpl munia 90-100 " kynttilöitä
Näillä verokappaleilla on verokirjoissa nimensä toisilla neljänneskuntamiehestä, toisilla kinkeristä.[698] Yhteisenä nimenä koko tällä veroryhmällä oli myös ruokaruotsi.[699] Kun myöskin veroheinillä oli ruokaruotsin toisintonimi, niin luulisi sen olevan jonkun linnaan vaaditun paikallisen ruokaruotsikestityksen. Sellaisesta ei kuitenkaan saata olla puhe, sillä linnaan maksettavan neljänneskuntamiehen veron lisäksi olivat myöskin paikalliset ruokaruotsit Savossa suuressa voimassa. Asia näyttää olleen sellainen, että Savossa kutsuttiin sekä linnaan vietävää että paikallista kinkeriä ruokaruotsiksi.
Tässä maakunnassa olikin käytännössä hyvin alkuinen kinkerijärjestelmä, josta kaikki kinkerit olivat lähtöisin. Kinkerien yhteisenä juurena Savossa näet oli neljänneskuntamiesten veropiireistään nostama vero, johon kuuluivat seuraavat kappaleet:
1 1/2-2 pannia ohria 1 panni kauroja 1-2 leiv. voita 1 " humaloita 1/2 " tuoretta kalaa 1/2 kpl jäniksiä 1 teeri 6 kpl munia 1/2 parmasta heiniä
Tästä verosta neljännysmies suoritti — näkyy siitä riittäneenkin tavaraa — osan linnaan ja osan nimismiehelle ja osan kulutti omain monien kestitystensä kustannuksiin. Linnaan suoritettavaa osaa sanottiin myös neljännysmiehen sopimukseksi (stadga), jolla vanhalla veronimityksellä ilmaistiin myöskin nimismiesverosta kruunulle tulevaa osaa ja yleensä sellaisia veroja, joissa saaja vain peri sovitun osansa rahassa tai määrätyissä verokappaleissa, mutta ei ollut tekemisissä veron perusteiden ja kantamisen kanssa. Sangen mahdollista on, että tätä alkuista menettelytapaa on noudatettu myöskin Viipurin läänissä ja Hämeessä. Eri kinkerien yhteen sulautuminen Hämeessä ja koko neljännesmieslaitos tulisi täten entistä enemmän valaistuksi.
Savon neljänneskuntamiehen verossa ei esiinny elävää karjaa. Ehkäpä oli karjasta puute tässä kaskiviljelyksen maassa tai oli järvien vuoksi vaikea kuljettaa karjaa linnaan. Puute korvattiin osittain lihalla, osittain kaloilla.
Yli koko Suomen on keskiaikana maksettu kuninkaankinkeriä eli linnakinkeriä. Se esiintyy niin aikaisin, se on niin Ruotsin kuninkaankinkerin tapainen, niin yleinen ja yhdenmukainen, että sitä on pidettävä ensimäisinä valloittajan täällä ottamina varsinaisina kuninkaan- tai kruununveroina.
Kinkerin alkuperäisenä tarkoituksena oli kuninkaan ja hänen väkensä ylläpitäminen. Sitä varten vero oli toimitettava kuninkaan linnoihin ja kartanoihin, mutta koska kuningas oli Ruotsissa, niin tähän veroon kuuluvia ruokatavaroita 1300-luvun alkupuolella ja varmaan aikaisemminkin lähetettiin kuninkaalle Ruotsiin. Keskiajan loppupuolella ja vielä myöhemmin on kinkeritavarain toimittaminen Ruotsiin tärkeimpiä kuninkaan ja Suomen voutien välisiä asioita. Melkoinen osa kinkeriveroja kumminkin kului kuninkaan linnain väen, ratsujen ja karjan ylläpitämiseen.