Aallot alhaalla rantahan lyö,
kuohuin, vaahtoillen;
niitä seuraapi silmä, min kulmien yö
noin kaartavi verhoillen.
Näkin neitoset siellä ne soitellee,
kutsuin, kuiskaillen:
vesi vilponen on ja välkkyilee,
suo rauhan rinnallen!
Neitonen kuulee, jo kirkastuu synkkä katseensa, saa vienohon hymyhyn hellään suu: alas heittäiksen huipulta!
Myrkkyä halajan
Jos loihtujen sauvalla kalliohon elon lähtehen voisin lyödä, en mettä, en mahloja keväimen sen pulppuilevankaan soisi, vaan katkeran vehreän absinthin mun janoova sieluni joisi.
Se vain vois janoni sammuttaa, vois janoa antaa uutta! Pian maitohon väsymme, hunajahan pian kyllästys leimansa painaa; vaan myrkkyjen huuman ken tuntenut on se myrkkyä kaipaavi aina.
Jos riemuja vain elo tarjota vois, ei maksais se elämä vaivaa. Ken velttona nauraa ja leikkii vain, pian uupuvi hekuman suolla. Vaan synkkien muistojen cypressif ikivihreinä tuoksuvat tuolla!
Ukkonen
Leimuvat lännestä salamat saivat,
ukkosen pilvistä tummeni taivaat.
Myrsky se mylvi ja tanhuat tukki,
rakehien jäljissä ruusut ne kukki.