Kostunut maa teki taimia taajaan,
leivoset löysivät laaksohon laajaan.
Tuoksuja tuopi jo kesäkaus uhkee,
valkoset, puhtoset liljat jo puhkee.
Vellamon neidot
"Tule luoksemme!" laineet ne kuiskailivat, "tule luoksemme, täällä on rauhaa, on viileys vieno ja vapautta; vain pinnalla tyrskyt ne pauhaa.
Mut riemuja meidän ken nauttia vois,
hän älköhön muistako maata!
sen ilot ovat oudot, ei luonamme
sydän lemmelle sykkiä saata!"
Ne kuiskivat niin, alas sukelsin siis, mua najaadit käsillä kantaa… "Tok' ihanat on impyet kaunihin maan!" mä aattelin — uidessa rantaan.
Valhallassa
Olin äsken mä aasojen taivaassa: näin Odinin, Thorin ja Freyan ma, toi siellä valkyyriat maljoja, toi juodamme urhojen Valhallan.
Kun päivin me tartuimme miekkoihin,
suin viiltäen veikkoja rautaisin,
niin illaksi umpehen saivatkin
jo haavamme hurmassa Valhallan.
Se riemujen oli ja lemmen maa,
min varjoissa vapaana uinua saa,
ikiruusut sen rannoilla kukoistaa,
ikinuoria neidot on Valhallan.