Ei petos sen tenhoa tahraakaan, ei satua hyvehen tarvis — vaan jok' aamu ne elpyvät uudestaan taas impinä neitoset Valhallan.
Kultakaupunki
Näin kaunihin kultasen palatsin: oli kadut ne timanteista, oli porttikin puitettu päärlyihin ja rappuset rubiineista.
Siell' juotihin kihloja prinsessan —
oli kutsuttu sinne monta —
ja kuorin me kuulimme veisaavan
häälaulua loppumatonta.
Kovin kirkkaus häikäsi, häikäsi nuo
korukirjaillut valkeat vaatteet;
oli outoa tuo, en viihtynyt, luo
yön haamujen hiipivät aatteet.
Kun kukkia etsein, mä kultaa sain,
jopa kylläksi alkoi tulla.
"Oi kuningas! kultaa, kultaako vain,
vain köyhää kultaako sulla?
En kultaa lemmi, mä korkeintaan sitä ihailen impeni vyössä, oon uinunut tenhohon suurempaan, kuin tää, kodin kuutamoyössä."
Islaamin taivas
Sulovarjohon vehreiden lehtojen, vesilähteiden vilposten luo me saavuimme; tuulonen illalla tänne balsamituoksuja tuo.
Me huurien soittoa kuulemme,
ovat tummia impyet nuo,
sysisilmistä lempeä leimuilee,
elon hurmaa eedenin tuo.