Puhelimme erilaisista asioista. Sitten lauloi Fatma ihanalla äänellään, ja väliin säestäen kitarallaan, muutamia osaksi tulisia, osaksi haaveellisia turkkilaisia, persialaisia ja arabialaisia lauluja.
"Mitä pidätte turkinkielestä?" kysähti hän yht'äkkiä.
"Oi! sen sulosointu ja majesteetillisyys ihan hurmaavat minut — varsinkin kun kuulen sitä niin viehättävän olennon suusta. Mutta valitettavasti en sitä paljon osaa," vastasin minä. "Ettekö tahtoisi ruveta minulle opettajaksi?"
Tein tuon rohkean kysymyksen puoliksi leikillä, mutta ihmeekseni ja ilokseni antoi Fatma siihen aivan vakavan, myöntävän vastauksen. Sillä vaikka hän piti kunniassa ja hartaasti puolusti itämaalaisia tapoja, olivat häneen kuitenkin vaistomaisesti ja ikäänkuin tietämättään vaikuttaneet lännen vapaat aatteet, ja kuumaverisenä etelän lapsena toimi hän pikemmin tunteen kuin järjen vaatimuksien mukaan. Viimein antoi äitikin myöntymyksensä.
Jättäessäni jäähyväiset oli siis minulla se suloinen tieto, että vastedeskin saisin käydä uutta tuttavaani tervehtimässä.
Olikin jo yli puoliyön, ennenkuin läksin. Naiset toivottelivat minulle
Allahin siunausta ja lupasivat iltahartaudessaan muistaa minuakin.
Päästyäni kotiin, minä haaveilin kauan valveilla vuoteellani, ajatellen rakasta osmaanitartani, ja kun nukuin, niin näin unta moslemin paradiisista, jossa mustasilmäiset huurit tarjoilivat kahvia, soittivat kitaraa ja, puhallellen ilmaan sinerviä savurenkaita, muodostivat sinne kiemurtelevia arabialaisia kirjaimia, jotka leijaillen oikealta vasemmalle vähitellen järjestyivät turkinkielisiksi sanoiksi ja lauseiksi.
RUNOJEN KÄÄNNÖKSIÄ
ISRAELIN UNELMA
Kirj. Thomas Moore (Suomennos englanninkielestä)