Rientäessäni merta kohti varmasti päättäneenä, etten enää jatkaisi tätä kurjaa elämää, havaitsin laivan melkoisen matkan päässä. Huusin minkä jaksoin, irrotin turbaaniliinani ja liehutin sitä, jotta laivalta paremmin huomattaisiin minut. Se tepsikin. Miehistö äkkäsi minut, ja kapteeni lähetti veneen noutamaan minua. Heti kun pääsin kannelle, kauppiaat ja merimiehet kerääntyivät ympärilleni udellen kuinka olin joutunut autiolle saarelle. Kerrottuani heille kaikki mitä minulle oli tapahtunut vanhin joukosta selitti, että he olivat usein kuulleet edellisellä saarella majailevista jättiläisistä, jotka olivat ihmissyöjiä ja ahmivat uhrinsa milloin raa'altaan, milloin käristettyinä. — Käärmeitä taas, he lisäsivät, — on jälkimmäisellä saarella viljalti. Ne kätkeytyvät päiviksi ja liikkuvat öisin.
Ilmaistuaan ilonsa siitä, että olin pelastunut niin monista vaaroista, he toivat syödäkseni parasta mitä heillä oli. Ja kun kapteeni, sama mies, joka oli toisella matkallani jättänyt minut oman onneni nojaan, näki minun olevan ryysyissä, hän lahjoitti minulle jalomielisesti yhden omista puvuistaan. Ilmoitin hänelle kuka olin, ja hän huudahti: — Allah olkoon ylistetty! Riemuitsen siitä, että kohtalo on korjannut minun vikani. Tuolla ovat tavarasi, joita säilytin huolellisesti. Otin ne vastaan, kiitin häntä lämpimästi hänen rehellisyydestään ja menestyin niin hyvin kaupoissani, että taaskin saavuin Bassoraan suuri omaisuus mukanani. Sieltä palasin Bagdadiin, lahjoitin paljon köyhille ja ostin toisen melkoisen tilan sen lisäksi joka minulla jo oli.
Päätettyään kertomuksen kolmannesta retkestään Sinbad lähetti Hinbadin kotiin, annettuaan hänelle nytkin sata sekiiniä, ja kutsui hänet seuraavaksi päiväksi päivälliselle kertoakseen hänelle lisää seikkailuistaan.
Sinbadin neljäs retki
Ennen pitkää lähdin uudelle matkalle. Tällä kertaa vaelsin Persian halki ja saavuin satamaan, jossa astuin laivaan. Emme olleet kauan olleet merellä, kun meidät yllätti niin raju myrsky, että purjeet repeytyivät tuhansiksi palasiksi ja laiva törmäsi karille. Monet kauppiaista ja merimiehistä hukkuivat ja lasti tuhoutui.
Muutamien kauppiaiden ja merimiesten kanssa onnistuin pääsemään vedessä ajelehtiville laudoille, ja virta kuljetti meidät edessämme olevaan saareen. Sieltä löysimme hedelmiä ja lähdevettä, joten pelastimme henkemme. Heittäydyimme melkein siihen paikkaan jossa olimme tulleet maihin ja vaivuimme uneen.
Seuraavana aamuna kävelimme heti auringon noustua rannalta ja havaittuamme majaryhmän kuljimme sitä kohti. Lähelle päästyämme meidät saarsi heti suuri joukko neekereitä. He ottivat meidät kiinni, jakoivat meidät keskenään ja kuljettivat kukin asunnolleen.
Minut ja viisi toveriani vietiin samaan paikkaan. Neekerit asettivat meidät istumaan ja antoivat meille joitakin yrttejä viitaten meitä syömään. Kiinnittämättä huomiotaan siihen, että neekerit itse eivät niitä maistaneet, toverini ajattelivat vain nälkänsä tyydyttämistä ja söivät ahneesti. Mutta minä epäilin jotakin kujetta enkä huolinut niihin koskeakaan, ja viisaasti siinä teinkin. Sillä vähän ajan perästä havaitsin toverieni menettäneen järkensä ja kuulin heidän puhuttelevan minua älyttömin lausein.
Neekerit syöttivät meille vielä öljyllä ja kookospähkinöillä suurustettua riisiä, ja mielipuolet toverini nauttivat sitä ahmimalla. Minäkin söin, mutta hyvin niukasti. He olivat ensin tarjonneet meille noita yrttejä riistääkseen meiltä järkemme, jotta emme käsittäisi meitä odottavaa surullista kohtaloa, ja riisiä he syöttivät lihottaakseen meitä. He olivat näet kannibaaleja ja aikoivat syödä meidät heti kun lihoisimme. Niin tapahtuikin, ja he teurastivat toverini jotka eivät tajunneet tilaansa. Mutta voi hyvin käsittää, että minä, joka olin täysijärkinen, en suinkaan muiden tavoin lihonut, vaan päinvastoin laihduin päivä päivältä. Kuolemanpelko, joka minua vaivasi, muutti kaikki ruokani myrkyksi. Aloin riutua, ja se tuotti minulle pelastuksen. Sillä kun neekerit surmattuaan ja syötyään suuhunsa toverini näkivät minut kuihtuneena, laihana ja sairaana, he säästivät minut toistaiseksi.
Minulla oli paljon vapautta, hommiini kiinnitettiin tuskin mitään huomiota, ja siten sain eräänä päivänä tilaisuuden etääntyä kylästä ja paeta. Eräs ukko, joka näki minut ja aavisti aikeeni, huusi minulle täyttä kurkkua kehottaen minua palaamaan, mutta en totellut häntä, vaan päinvastoin kiirehdin askeleitani ja pääsin pian näkyvistä. Taivalsin niin nopeasti kuin voin, valiten sellaisia seutuja, jotka näyttivät autioimmilta, ja elin seitsemän päivää tien varrelta poimimistani hedelmistä.