Lopetettuaan kertomuksensa Sinbad lahjoitti Hinbadille sata sekiiniä, kuten ennenkin, ja pyysi häntä saapumaan jälleen seuraavana päivänä tavalliseen aikaan.
Sinbadin kuudes retki
Minut riivannut matkustusvimma ei sallinut minun kauan pysyä paikoillani, ja niinpä vuoden levähdettyäni valmistauduin ystävieni ja sukulaisteni rukouksista välittämättä kuudennelle retkelleni. Tällä kertaa matkustin Persian ja Itä-Intian halki ennen kuin lähdin merille. Etäisessä satamassa astuin vihdoin laivaan, joka oli lähdössä pitkälle matkalle.
Emme olleet purjehtineet pitkälle, kun kapteeni eräänä päivänä poistui paikaltaan murheellisena ja riuhtaisten turbaanin päästään huudahti tuskaisella äänellä: — Vuolas merivirta kuljettaa laivaa, ja joudumme kaikki perikatoon ennen kuin neljännestunti on kulunut. Rukoilkaa Allahia pelastamaan meidät vaarasta! Emme voi välttää sitä, jollei Hän sääli meitä.
Näin sanottuaan hän käski laskea purjeet, mutta kaikki köydet katkesivat, ja virta kuljetti laivan äkkijyrkän vuoren juurelle, jota vasten se törmäsi ja murskautui. Henkemme toki pelastimme ja saimmepa muonavarammekin ja parhaat tavaramme talteen.
Rantakaistaleella seisoessamme kapteeni lausui meille: — Allah on tehnyt mitä on hyväksi nähnyt. Kukin meistä kaivakoon oman hautansa ja sanokoon maailmalle jäähyväiset. Olemme näet niin turmiollisessa paikassa, että kukaan haaksirikkoutunut ei ole koskaan palannut täältä kotiinsa.
Hänen puheensa koski meihin kipeästi, syleilimme toisiamme ja valitimme säälittävää kohtaloamme.
Vuori jonka juurelle olimme haaksirikkoutuneet oli osa hyvin laajan saaren rannikosta. Seutu oli peittynyt haaksihylkyjen pirstaleihin ja luihin. Näimme siellä myös uskomattoman paljon tavaraa ja kalleuksia. Kaikki se vain lisäsi epätoivoamme.
Kaikkialla muualla virrat juoksevat uomistaan mereen, mutta siellä suolaton virta syöksyi merestä pimeään rotkoon, jonka aukko oli hyvin korkea ja avara. Merkillisintä siellä on, että vuoren kivet ovat kristallia, rubiineja, smaragdeja, safiireja ja topaaseja. Puitakin siellä kasvaa, useammat niistä aloepuita, yhtä hyviä laadultaan kuin Komarin saaren tuotteet.
Päättääkseni kuvaukseni kolkasta, jota hyvinkin voi nimittää hornaksi, koska sieltä ei mitään milloinkaan palaa, laivojen ei ole mahdollista päästä pois, jos ne kerran ovat tulleet tietyn matkan päähän. Jos käy merituuli, se avustaa virtaa alusten ajamisessa vuorta kohti, ja jos tuulee maalta päin, minkä luulisi edistävän niiden pääsemistä takaisin ulapalle, pysähdyttää vuoren korkeus vihurin ja saa aikaan tyvenen, niin että virran voima kuljettaa rantaan. Kaiken onnettomuuden kukkuraksi on yhtä mahdotonta nousta vuorelle kuin pelastua meritse.