Mutta kun tuo ikuisuuteen kohoaminen tapahtuu (runoelmassa, samoinkuin Gerlachin mukaan) mielikuvituksen, puhdistuneen rakkauden ja uskonnon siivillä, niin mainitun käsityskannan saavuttaminen on runoilijalle ollut ylen tärkeä.
Ja seuraukset siitä tulevat pian näkyviin hänen runoudessaan.
Varsinkin rakkaus esiintyy nyt puhdistuneena, ihanteellisena. Runossa Tytölle kuvataan sen varsinaiseksi kodiksi taivasta; rakastavalla on korkeassa tähtikodissa ollut armas puoliso, ja tästä on mainen tyttö heijastus. Sentähden yhdistää nyt molempia "rakkaus suureen kaikkeuteen"; tyttö on rakastavalle maa ja taivas yhtaikaa. Ja voitonriemua täynnä on myöskin se uusi laulu Friggalle, joka nyt kirjotetaan; siinäkin on (toinen) Frigga korkeamman rakkauden maallinen kuva.
Ja kun semmoinen voitto on saavutettu, tuntee Runeberg olevansa runoilijaksi luotu. Hänellä on, sanotaan runossa Mua onnellista! "sydämeen osuva kieli, jos villi verhoton mua kuulkohon" ja tämä kieli on raikas rauha hänen seesteisellä otsallaan ja rakkaus hänen vapaan silmänsä katseessa. Sentähden on koko maailma hänelle avoinna, "kaunis tuhatmuoto ihanne" karkeloi hänen tiellään ja
aurinko kuolettuuden tyynnä kultaan mun intoni luo maalin ihanan, eik' epäilykset kehnot murra multa poveni uhmaa nuoren, uljahan.
Lienee nyt selvä minkä tähden Runeberg jäi vieraaksi Hegelille yhtä hyvin kuin ruotsalaiselle runoudelle. Kaikilla mainituilla kolmella suunnalla oli se vika että eristettiin yksi sielunkyky, tunne, tahto tahi järki, ja kohotettiin se hallitsevaksi, sensijaan että Runeberg pyrki kaikkien sopusointuun. Mutta täten nuo suunnat näyttivät hänen silmissään yksipuolisilta, vieläpä itsekkäisyyttä ja itserakkautta edistäviltäkin. Niiden tarkotuksena oli luoda maailma joka tyydytti vain muutamia valituita sieluja, ja niiden edustajat luulivat että ihmiselle oli mahdollista luoda "ainoa todellinen", sensijaan että hänen Runebergin mielestä tulee sitä etsiä, puhdistamalla omaa sieluaan.
Mutta sopii kysyä: mistä sai Runeberg voimaa puolustaa omintakeisuuttaan noita ajan valtaavia virtauksia vastaan? Eihän tietysti Gerlachin kirja yksistään olisi siinä kohden mitään aikaansaanut.
Tietysti ei. Mutta minkä vuoksi oli aikoinaan Gerlach määrätty tutkintokirjaksi? Epäilemättä sentähden että se vastasi sitä käsitystapaa, joka Turun yliopistossa vielä silloin katsottiin oikeaksi. Ja itse asiassa oli tässä yliopistossa ollut siveysopin opettaja joka olisi voinut hänkin pykälä pykälältä yhtyä Gerlachin ohjelmaan. Tämä opettaja oli Franzén. Jopa huomataan saman käsitystavan juuret aina Porthanin opeissa.
Mainitulla ohjelmalla oli siis Suomessa vankka kansallinen pohja. Sillä toiselta puolen sen sisällys liittyi kansamme korkeimpaan henkiseen elämään, kristilliseen katsantotapaan, toiselta puolen taas olivat sen muodostamiseen vaikuttaneet ne yleiseuroppalaiset henkiset virtaukset, joihin yliopistomme etevimmät miehet puolen vuosisadan kuluessa olivat tutustuttaneet oppinutta säätyämme.
Ohjelma oli valistunutta kristillisyyttä — siinä sen voima.