Mutta juuri semmoisena kuin Tengström vaatii ilmaantuu isänmaanrakkaus myöhemmin Runebergin teoksissa.
Jos siis yhteinen päämäärä on kultuurin ja ihmiskunnan yhä enenevä jalostuminen, niin kirjallisuus ja tiede itsessään myöskin ovat valtiolle tärkeitä. Ja kun niiden harrastaminen on korkeampien säätyjen asia, niin näiden säätyjen tulee olla muiden esimerkkinä näyttämällä mitä tosi sivistys vaikuttaa ja hankkimalla siten, eikä arvonimillä ja sukuperällään, itsellensä muilta säädyiltä sitä kunnioitusta, jonka yhteiskunnan onnikin tekee tarpeelliseksi.
Mutta miten saavutetaan tosi sivistys?
Se syntyy ainoastaan todellisesta, raittiista ja elävästä maailman ja ihmisten havaitsemisesta. Se on siis yhtä vähän kuivettunutta, hengetöntä oppineisuutta kuin pintapuolista "maailmantuntemista", joka kyllä saattaa tehdä ihmisen älykkäämmäksi ja viekkaammaksi, mutta ei koskaan jalommaksi ja viisaammaksi. Tosi sivistys on vapaata, sopusointuista, filosofista. Kauniin ja jaloin luonnon tuote on ihminen, ja sen tunteminen on sivistyksen tärkein tehtävä. Mutta emme missään huomaa ihmistä niin monipuolisesti kehittyneenä taiteen ja tieteen yhtä hyvin kuin yhteiskunnallisen toiminnan kautta, eivätkä kansallisuus ja ihmisyys ole missään niin likeisesti yhtyneet, kuin vanhassa maailmassa, kreikkalaisten ja roomalaisten keskuudessa. Etevimmät kirjailijat eivät siihen aikaan kuuluneet eri säätyyn, eivätkä oppineitten ammattikuntaan, jossa koneelliset sielunharjotukset useinkin takerruttavat ihmisen abstraktisten ja teoreettisten käsitteiden määrättyihin kaavoihin, vaan he olivat vapaasti kehittyneitä ihmisiä, jotka sisällisestä kutsumuksesta jakoivat aikalaisilleen mitä he julkiselle toiminnalle omistetussa elämässään olivat sodan ja rauhan aikana kokeneet, taikka mitä he joutilaina ulkonaisista tehtävistä ja niistä häiriytymättä olivat luoneet sielun ja mielikuvituksen vapaan toiminnan avulla.
Eikö tämä tosi sivistyksen ja etevän kirjailijatoimen kuva taas samalla ole Runebergin sivistyksen ja kirjailijatoimen kuva?
Mutta vanhan maailman tunteminen on vihdoin, jatkaa Tengström, hyödyllinen siitäkin syystä että se kelpaa mittakaavaksi, jonka mukaan sopii arvostella niitä usein pintapuolisia mietteitä, jotka nykyaikana syntyvät. Siten voidaan parhaiten toteuttaa ajan tehtävä, joka on klassillisen muodon yhdistäminen uuden ajan rikkaampaan sisälliseen olentoon; voidaan, riippumatta muotifilosofiasta, itsenäisesti erottaa ikuinen totuus ja kauneus väärästä, tyhjästä, loistavasta ulkokuoresta ja sillä tavoin sulattaa kaikki se mitä tunnemme ja tiedämme yhdeksi kaikkine osineen sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.
Ja juuri tätä samaa päämäärää kohti Runeberg pyrki.
En voi lopuksi olla mainitsematta kuinka Tengström puolustaa julkisia kouluja. On ikäänkuin hän siinä kuvailisi Runebergia Vaasan koululaisena.
Julkisissa oppilaitoksissa kehittyy nuorukainen helpoimmin ja voimakkaimmin kunnioittamaan vertaistensa oikeuksia, olemaan inhimilliselle ja yhteiskunnalliselle järjestykselle kuuliainen, ottamaan tarkasti huomioonsa velvollisuudet ja yhteiskunnan olemassaololle tarpeelliset, vaikka välistä satunnaiset ulkonaiset muodot. Yhteiskuntahenki kehittyy hänessä, ja hän oppii pitämään arvossa ansioita, taitavuutta ja kykyä. Samoin hän seurustellessaan joka päivä luonteeltaan, tavoiltaan ja kasvatukseltaan erilaisten toverien kanssa helpoimmin saavuttaa sen elämänkokemuksen, ja tottuu siihen itsetoimintaan, neuvokkuuteen ja kärsivällisyyteen, jotka elämän moninaisissa vaiheissa ovat välttämättömiä.
Vieläpä Tengström moittii liian kuivia oppikirjoja esim. luonnontieteellisiä, sillä nämä eivät voi palauttaa eivätkä herättää sitä ihmiselämän raitista havaitsemista tahi sitä likeistä tuttavuutta ulkonaisen ympäristön kanssa, minkä itsekseen jätetty luonnonihminen omistaa. Ja kun hän sen johdosta suosittelee voimistelua kouluihin, niin joudumme ajattelemaan että Runebergin urheiluelämä vaikutti aivan samaan suuntaan.