17.
Äsken mainittuun kahteen runoon liittyy samassa kokoelmassa vielä kolme muuta; kaksi niistä, nro 24 (Leikki poika rannan kuusten alla) ja nro 27 (Suur' ol' Ojan Paavo, Hämeen poika), on nimenomaan sijotettu Suomeen, kolmannesta, nro 26 (Tytöll' oli äidiltänsä muisto), saattaa esteettömästi ajatella samaa.
Yhteistä näille viidelle runolle on että ne kuvaavat rakkautta: kerran nuoren tytön raittiin rakkauden voimaa, joka masentaa väkevän Ojan Paavon korskeuden, mutta muuten uhrautuvaa rakkautta: äiti, jonka poika on joutunut Vetehisen saaliiksi, seuraa häntä; rakastava tyttö uhraa solkensa, kysyen:
mitä suuruus rinnall' elon onnen, kulta, rikkaus rakkautta vastaan;
ja soturi taistelee omaistensa puolesta, Saarijärven Paavo muistaa lähimmäisiään.
Mutta kaikissa esitetään rakkauden voittoa kuvina, eikä vaatimuksina; vieläpä siitä kerrotaan niin luontevasti ja koruttomasti kuin jos uhrautuminen olisi mitä luonnollisinta. Ei edes henkilöiden kuvaamiseen käytetä runollisia koristeita, vaan aivan tavallisia laatusanoja: vilkas poika; ihanainen poika, äiti; jalo tyttö. Poikkeuksena on vain Ojan Paavo: hänen voimaansa esitetään miltei ylenpalttisilla vertauskuvilla. Mutta sitä enemmän ihailemme lemmen voittoa, kun tytöstä ei sanota muuta kuin että hän oli "ihanaisin seudun impyeistä" ja "armas kuin aamu katsella".
Tähän asti mainittujen ja muiden runojen kautta oli Runebergin runovarasto lisääntynyt niin että hän alkoi tarmokkaammin hommata runovihon julkaisemista. Mutta kustantajasta ei silloin voinut olla toivoakaan; oltiin Suomessa vielä samalla kannalla kuin 1817, jolloin Tengström valitti että kirjottajain täytyi julaista pienimmätkin kirjaset omalla kustannuksellaan ja hankkia tilauksia ennakolta. Niin Runebergkin nyt teki; ja itsensä hänen siis täytyi pitää huolta paperista, joka otettiin Pietarista, j.m.s. Kuvallinen nimilehtikin hankittiin; siinä oli joutsen uivana Pohjolan virrassa ja sen alla Joutsen runon loppusäkeet. Nähtävästi olivat Franzénin kootut teokset tässä kohden olleet hänen esikuvanansa, niissä kun joka osassa on samallainen kuvallinen nimilehti värssyineen. Tuo nimilehtikin painettiin Pietarissa, sillä Suomessa ei silloin voitu semmoista saada aikaan. Itse kirjan painatti G.O. Wasenius Helsingissä.
Miten suuri yleisö kohteli tätä yritystä nähdään siitä että kun Runeberg kerran oli eräässä Helsingin kirjakaupassa, niin hänelle tuntematon herra, osottaen esillä olevaa tilausilmotusta, sanoi hänelle: Olisi hauska tietää millä varoilla tuo herra aikoo julaista runojansa. Paljon melua ei kirja ilmestyttyäänkään (huhtikuulla 1830) nostanut; sitä levittivät parhaasta päästä tekijän ystävät. jotka olivat tilauksiakin hankkineet. Maan harvalukuisessa sanomalehdistössä sitä mainitaan vasta vuoden kuluttua; aikaisemmin sitä arvosteltiin Ruotsissa, missä kirjalliset harrastukset olivat vireämmät kuin Suomessa. Arvostelijat enimmiten kiinnittivät huomiotaan Mustasukkaisuuden öihin; Idyllien ja epigrammien luultiin Ruotsissa olevan vain käännöksiä ja mukaelmia, ja tämä käsitys vahvistui kun Runeberg saman vuoden jouluksi julkaisi vihon käännöksiä serbialaisista kansanlauluista.
Mutta tärkein oli kuitenkin Runebergille itselleen se arvostelu, jonka hän sai Franzénilta. Tälle hän oli omistanut runovihkonsa innokkaalla alkurunolla, ja Franzén vastasi kirjeellä, jossa hän lausuu vakaumuksekseen että hänen entisessä isänmaassaan nyt oli nousemassa todellinen ja suuri runoilija. Ja hänkin mainitsi etupäässä "Mustasukkaisuuden öitä", mutta senohessa hän sanoi että runo Saarijärven Paavosta oli liikuttanut häntä kyyneliin.
Nojautuen tämmöiseen arvosteluun Runeberg suuremmalla varmuudella saattoi jatkaa alottamaansa kansallista runoilijauraa. Vuonna 1831 hän taas oli sairastanut vilutautia, ja toipuessaan siitä hän vaimolleen saneli runon Hauta Perhossa, jonka hän sitten lähetti Ruotsin akatemian palkintokilpailuun. Palkinto annettiinkin, mutta vain toisarvoinen. Ja Runeberg itse jäljestäpäin katsoi erehtyneensä vedotessaan arvosteluun, josta jo ennakolta olisi voinut tietää että se perustui aivan toisiin mielipiteisiin runouden tehtävästä, kuin mikä hänellä oli. Mutta arvattavasti hän juuri tämän tapahtuman kautta johtui tarkemmin miettimään erotusta omansa ja ruotsalaisten kannan välillä.