4.
Samallaiseen tulokseen johti häntä elämä koulun ulkopuolella.
Tavoiltaan hän ei millään muotoa eroa kumppaneistaan. Hän asuu yhdessä muutamien muitten koululaisten kanssa, eläen suureksi osaksi niistä ruokavaroista, joita kukin oli kodistansa tuonut mukanaan: palvattua lihaa, perunoita ja suolakalaa. Herkkuna pidetään sitä ohraryynipuuroa, jota heidän talouttaan hoitava eukko, "Dahlströmin musteri" kaksi kertaa viikossa pojille keittää, ja välitunneilla Runeberg, kun asutaan likellä koulua, pistäytyy kotiin ja pyytää musteria kellarista noutamaan panemaansa oivallista kaljaa. Kun sitten musteri palaa kellarista, täysi kaljakauha kädessä, niin poika ottaa pientä solakkaa eukkoa vyötäisistä ja lykkää hänet koulun portaille asti, jossa kauha sitten riemuiten tyhjennetään. Ja silloin poika ehkä vielä kerran, niinkuin usein ennen, saa kuulla eukon mielilauseen hänestä: "onpa hänellä kyllä älyä, mutta hän ei tahdo sitä käyttää".
Muitakin kujeita eukkoa kohtaan syntyy ehtimiseen poikien kekseliäissä aivoissa; mutta rakas oli musteri sentään kaikille. Ja kun pojat lähtivät Vaasasta pois, niin annettiin hänelle muistoksi ja kiitollisuuden osotteeksi kultasormus. Mutta oliko se oikeata kultaa? Tuskin luultavaa, kun pojat niin usein muuten olivat häntä petkuttaneet. Täytyi kysyä kaupungin kaikilta kultasepiltä, mutta kun ne todistivat että sormus todellakin oli kullasta tehty, niin musterin ilo tuli sitä suuremmaksi, mitä enemmän hän oli poikia epäillyt.
Muissakin kohdin Runeberg on toveri toverien joukossa. Yleinen mielipide vaatii että kelpo koululaisen tulee pureskella mälliä, vaikka se on kuin onkin koulussa kielletty. Runeberg niinkuin muut oppii sen, ja opetusta varten on kehittynyt varsin perusteellinen menettelykin: alotetaan pitämällä veskunaa suussa, kastetaan sitten mälli veskunaliemeen j.n.e., kunnes vihdoin on totuttu oikeaan mälliin. Samaten, kun pilkkaan sylkeminen on mieliurheiluna koulussa, niin Runebergkin sitä oppii, vieläpä saavuttaa siinä mestaruudenkin ja harjottaa tätä jaloa urheilua toisinaan tunneilla.
Mutta toiselta puolen hän koulun ulkopuolellakin on valmis puolustamaan heikomman oikeutta. Asuen varakkaan porvarin talossa hän kerran näkee talonisännän palvelijoitten pihalla lajittelevan perunoita, erottaen mädänneet tuoreista.
— Mihin niitä käytetään? kysyy hän, osottaen mädänneitä.
— Ne myydään köyhille, on vastaus.
Vai köyhille! Miksei niitä voi käyttää toisellakin tapaa? Tuleehan siellä juuri talonisäntä juhlavaatteissaan mennäksensä hautajaisiin. Silmänräpäyksessä poika on siepannut muutamia mädänneitä perunoita ja pommittelee niillä itse herra mestaria. Tarkka silmä, tarkka käsi juhlapuku on pilattu, hautajaisiin menosta ei tule mitään. Mutta jälestäpäin poika pelästyy ja pakenee kaupungille, palataksensa vasta pimeän tultua.
Samalla tapaa hän kerran uskalsi lumipalloilla ahdistaa kaupunkiin sijotetun venäläisen rykmentin rumpumajuria — muuten Runebergin mielestä kelpo mies, mutta liian ylpeä komeasta vartalostaan. Hyökkäys häntä vastaan oli vähällä päättyä turmiollisesti pojalle, kun rumpumajuri rupesi ajamaan häntä takaa; mutta poika pääsi pakoon ahtaasta solasta kahden rakennuksen väliin, mistä paksu vihollinen ei mahtunut pujahtamaan niinkuin hän.