Varmaa on ainakin että päähenkilö Runebergin runoelmassa voidaan asettaa hyvin läheiseen yhteyteen Frithiofin sadun kanssa. Siinä näetten esitetään sankari joka luottaa omaan voimaansa, "panee miekkansa kärjen kohtalon, nornan, rintaa vastaan ja sanoo: väisty!" Mutta Frithiofin rinnalla esiintyy runoelmassa vanha kuningas Ring, joka harrastaa rauhantöitä ja tunnustaa jumalien valtaa. Nämä vastakohdat on Tegnér "asettanut yhteen vaan ei yhdistänyt". Runeberg taas vaati runoudelta semmoista vastakohtien yhdyntää että niiden sovitus tulee näkyviin kuvassa eikä vain puheluissa. Ja semmoinen kuva on Fjalar: hän sekä harrastaa rauhantöitä että uskoo omaan voimaansa, hänessä on siis yhtaikaa Ringiä ja Frithiofia.
Tietysti Fjalar-runoelma ei siltä ole pelkkä runollinen kilpailukoe. Sen syvimmät juuret ovat varmaan etsittävät Runebergin omasta edellisestä tuotannosta.
Saatuansa Jouluillan ja Nadeshdan valmiiksi Runeberg sanoi aikovansa kirjottaa runoelman, jonka toimintapaikkana olisi Suomi ja Intia. Sen enempää ei tästä aikomuksesta tiedetä, mutta lause on sinänsäkin merkillinen, se kun osottaa että Runeberg on tahtonut kuvailla rinnakkain kahden eri maan oloja, ja että näistä maista toinen olisi Suomi. Mutta nyt on kuin onkin Fjalar-runoelmassa kuvailtu kahta maata, ja toisessa niistä, Morvenissa, näemme oloja, jotka monessa kohden muistuttavat Runebergin kotimaisissa runoelmissa kuvailtuja oloja.
Ensiksi Morvenissa vallitsee hyvä sopu saman perheen jäsenten kesken.
Morannalin pojat osottavat isäänsä kohtaan samaa kunnioitusta kuin
Haanen pojat, ja yhteistunto on heidän välillään yhtä vahva, mutta
samalla kehittyneempi: Gall ajattelee maataan, kun sanoo veljilleen:
Minne joutuvi muiston Morven,
kauas-kaikuva laulujen maa,
vihan vaajoilla toistaan
jos sen ruhtovi ruhtinaat?
Morvenissa myöskin heikomman oikeutta kunnioitetaan: Morannal kasvattaa Oihonnan tyttärenään. Lopuksi luonto on Morvenin asukkaille jumalallisuuden heijastusta, ja maa on laulujen ja harppujen maa. Mutta laulut ja harput soivat mennyttä suuruutta, sotaisia urotöitä kansa ei enää rakasta; vaan jos vihollinen uhkaa maata, silloin kansa puolustautuu urhokkaasti. Jos kohta ei voittoa voida toivoakaan, kun taistellaan ylivoimaa vastaan, niin mennään kuitenkin iloisina kuolemaan oman maan ja sen kunnian puolesta.
Gautiodissa, Fjalarin maassa, on kaikki toisin. Sotakunto on korkeimpana arvonmäärääjänä, heikomman ihmisarvoa ei tunnusteta. Fjalar uhraa oman tyttärensä, ja hänen poikansa rikkoo isän säädöksiä vastaan. Harput kyllä täälläkin soivat, mutta vain urotöistä, ei niinkuin Morvenissa sydämen hellemmistäkin tunteista.
Tosin Fjalar nyt tahtoo maahansa luoda uudet tavat — mutta ainoastaan ulkonaisesti. Järjestystä hän tarkottaa — mutta sitähän myöskin Potemkin ylisti. Itse Fjalar sisimmässä sydämessään yhä on sotasankari, ja entisten myrskyisten aikojen muistoista hän vielä runoelman lopussa haastelee.
Mutta taas huomaamme samaa kuin Jouluillassa, missä myöskin oli yhdistetty kahden edellisen runoelman toimintapiirit: aiheet esiintyvät ei ainoastaan yhdistyneinä, vaan edistyneinäkin. Verrattakoon vain Augustaa Oihonnaan, niin nähdään helposti kuinka paljon ylevämpi jälkimäinen on. Eikä Runeberg ennen ole luonut kuvaa joka suuruudessa olisi verrattava Fjalariin.
Sentähden hänen taiteellisuutensa nyt esiintyykin täyteläisempänä kuin koskaan ennen sekä runoelman rakenteeseen että luonteiden kuvailemiseen ja koko lausumistapaan katsoen. Parhaansa on runoilija tahtonut antaa, sillä runoelma koskee ylevintä aihetta: se on, sanoo Runeberg itse, kiitosvirsi jumalien kunniaksi.