Malmfelt ja minä vaihdoimme silmäyksen. Lähtökohta oli selvä. Toiselta puolen oli ilmeistä, että Wallenberg ei laskisi minua jalallanikaan takapihansa puolelle. Tietysti hän nyt vedonlyönnin jälkeen tulisi olemaan vielä entistäkin varovaisempi. — Muuten itse asia jo alkoi ollakin minulle melkein selvä: maahenki, joka mädättää ilman!
"Ja Viiklunti varmaan uskoo Jordanin veden taikoihin?" kysyin leikillä.
Viklund hymähti merkitsevästi. Vihdoin hän hitaasti ja oraakelimaisesti vastasi: "Lahisten patroona on oppinut ja viisas mies, mutta kova herra. Hän osaa ylläpitää kartanossaan komentoa tahtonsa mukaan ja tietää myös, mitä naisväelle sopii syöttää. — Naiset aina viljelevät virsikirjoja ja sellaisia", hän lisäsi hymyillen.
Viklund alkoi miellyttää minua yhä enemmän. Hän oli järkevä ja luotettava mies. — Minun täytyi ottaa hänet uskotukseni.
"Kuulkaas nyt, Viiklunti! Minä aion vielä tänä aamuna mennä Lahisten navettaan — vesi-ja sähköjohtojen korjaajana. Sitä varten tarvitsisin teidän pyhäpukunne."
Viklund näkyi tuumailevan hämmästyttävää uutista kaikilta puolilta. Vähitellen asia nähtävästi alkoi jossakin määrin hänelle selvitä. Ilmeisesti häntä kuitenkin joku seikka epäilytti. Raappien korvallistaan, hän vihdoin sanoi: "Minä pelkään vaan, herra tohtori, että se puku tunnettaisiin Lahisissa."
— "Aha! Viiklunti tarkoittaa, että Alviina on sen lauantai-illoin nähnyt liian usein?"
Viklund hypiskeli hämillään hattunsa liertä. Hän vältteli pilaani ja ehdotti: "Minä luulen, että rättäri Rimpeliinin puvusta tulisi hyvä!"
"No niin, tuokaa nyt heti rättäri Rimpeliinin pyhäpuku tänne. Myös hattu tai lakki, — niin, ja kaulahuivi! Saappaita en tarvitse. — Ja Viiklunti ymmärtää: ei kumpikaan teistä puhu sanaakaan tästä! — Vielä yksi asia: Tuokaa myöskin pienet teräslankapihdit ja muita pikkukapistuksia, joita monttööri tarvitsee."
Viklund hymähti ja lähti oitis.