"Meillä on nyt koko salaisuus täysin selvillä! Kunnioitukseni herra Wallenbergiä kohtaan kohoaa ylimpään huippuunsa. — Minkä moni muu on huomannut, sen on hänkin havainnut: karjanlanta huononee nykyaikaisissa navetoissa! Mutta hän on tieteellisesti arvostellut kysymystä, mikä on syynä tähän ilmiöön? — Tajuttuaan syyn, hän on ottanut avukseen kemian ja sillä keinoin hankkinut itselleen uuden kotimaisen apulannan. Hänen karjanlantansa ei navetassa enää huonone, ja sen ohella hän saa ilmaiseksi, ikäänkuin lahjaksi, lannoitukseen erinomaisen arvokkaita lisätuotteita. Herra Wallenberg on epäilemättä nerokas mies! Hänellä on kriitillinen kyky ja luova mielikuvitus. Johtopäätöksiensä arvoa hän tutkii kokeiluilla. — Professori Lemströmiltä hän tiettävästikään ei ole saanut ensimäistä aihetta näihin tuumiinsa. Hän on kyllä omin päin miettinyt asiaa ja sen mukaan ryhtynyt toimiin. — Mutta tässä tuleekin Viklund tavaroineen. Kello on jo kuusi, ja minun pitää olla Lahisissa, ennenkuin herra Wallenberg alkaa pitää aamukomentoa kartanossaan." —
— "Hyvä on, Viiklunti, — puku ja lisäksi mäyrännahkalaukku, — sopii vallan mainiosti! — Ja oikein johtolankakimppu laukussa. Eipä paremmin voisi olla! — Nyt Viiklunti pitää huolen siitä, että piha, matkaan lähtiessäni, pysyy puhtaana rengeistä ja piioista. — Niin ja vielä! — Kun Viiklunti menee ohi keittiön, niin käskekää tuoda kahvia tänne ylös."
Setä Malmfelt joutui hätään kahvin johdosta.
"Ei, paras setä, — kahvi on kyllä hyvä sisäisestikin käytettynä, mutta tarkoitin oikeastaan kahvia ulkonaista käytäntöä varten. Ihonvärini sopii huonosti monttöörin tamineihin, ja Viklundilta kuulimme, että Alviina on nähnyt maailmaa niinkuin laajemmalti." —
Vasta nyt, pukeutuessani, tulin ajatelleeksi, kuinka väärin tein Lahisten herraa kohtaan. Aioin salakavalasti tunkeutua hänen alueelleen urkkimaan toisen luvallisia toimia, joita tämä itse oli pitänyt tarkoin salassa. Herra Wallenberg oli aina ollut ystävällinen minua kohtaan, vieläpä viime kesänä osottanut minulle aivan erinomaista vieraanvaraisuutta. Tahdoinkin jo luopua koko puuhasta.
Mutta Malmfelt käänsi kaikki pilaksi. — "Älä nyt turhia! Asiahan koskee vetoa! — Kuka leikkiin lähtee, saa leikin kestää. Sodassa ja rakkausseikoissa on kaikki luvallista."
"Rakkausseikoissa, — niin!"
Huomasin, miten Malmfelt huvitettuna vilkaisi minuun sivulta päin.
Lopetin kiireesti pukeutumiseni. — Où est la femme?
Olin nyt, maalaisen kannalta katsoen, varmaankin pulska poika. Sinisessä cheviotipuvussa ja korea villahuivi kaulassa! Kun takin ylimäinen nappi oli kiinni, ja se rinnasta sekä olkapäistä mukaantui tiiviisti ruumiin mukaan, olin pyöreä ja pullea nuorimies, niin että syystäkin saatoin ihailla itseäni. Jaloissani minulla oli omat saappaani. Olin herrastelevan keikaileva.
Tuhrin vielä kasvoni ja käteni ruskealla kahvivedellä. Ei paremmasta apua! Takin ulkopuoliseen povitaskuun pistin muistikirjan lyijykynineen selvästi näkyviin. Piti esiintyä kirjoitustaitoisena, liikkuvana toimimiehenä.