Malmfelt oli ihastuksissaan ja nauroi leveintä nauruaan: "Nyt luulen, että Lahisten herrasta teit pietin. Vaikka näkisikin sinut, ei hän sinua tuntisi."
"Itse asiassa koen puolustaa itseäni sillä, että Lahisten herran salaisuus ei oikeastaan enää olekaan mikään salaisuus. Ja sitä paitse, minussa on vielä jäljellä melkoinen määrä ylioppilashuliviliä. Osakunnan kuraattorina olen saanut elää vallattomimman nuorison parissa, ja entinen poikamaisuus pyrkii tänään väkisinkin esiin. Sitä lieneekin alkujaan minulla veressäni."
Otin mäyrännahkalaukun olalleni ja sain päähäni hiukan virttyneen, mustan huopahatun.
"Hyvästi nyt! — Jollen palaa takaisin tunnin, parin päästä, niin on paras, että naarailette Kaislahden pohjaa", nauroin mennessäni.
"Onnea matkalle!"
Lähdin kulkemaan talonpäädyn ympäri, mennäkseni pitkin peltokujaa oieti maantielle, kun takanani kuului raikas, heleä nauru.
Katsoin taakseni. Avoimessa ikkunassa hulmahtivat palttinauutimet, ja niiden keskeltä kurkisti esiin pieni, aamunsirkeä, punaposkinen, pörrötukkainen pää.
"Herra professori!" hän ilkkui. — "Luulin teitä ensin miksi mustalaiseksi, mutta tunsin teidät sitten profiilista. — Mitäs ihmettä nyt?"
"Hyvää huomenta, neiti! Saanko tulla katsomaan teitäkin profiilista?
Tuntisin sen miljoonien joukossa."
"Ei, ette saa tulla likemmäksi lainkaan! — Mutta mitä kepposia te nyt olette tekemässä?"