"Avain on keittohuoneessa. Minä tulen aukaisemaan."
"Ei meillä siellä piispanhovissa ollut tapana ilmanvaihto- ja tuuletuspeltejä pitää navetassa auki, muuta kuin ani harvoin, silloin tällöin", sanoin Alviinalle, lähtiesssämme ovesta ulos.
"Ei meilläkään nyt enää! — Ja kuitenkin lehmät Heikinpäivästä alkaen ovat lypsäneet parempaa maitoa kuin ennen. Piilmanni näkisikin, miten kaunista voita saamme!" — Alviina alkoi innostua; hän oli omalla alallaan, näissä seikoissa asiantuntija.
"Ymmärtäähän sen: Lehmät viihtyvät Jordanin veden lähettyvillä. Ja toisekseen kärsivät navetan alituisesta vedosta; saavat leiniä, nuhaa, yskää ja tuberkeleita."
Virtsakaivo navetan ulkopuolella oli suuri, koko navetan pituinen ruuma. Pistin siihen seipään, jolla koetin tönkiä laarin pohjaa. Seipään rohjuiseen tyvipäähän näin tarttuneen valkoisia kidekirpaleita.
"Hyväthän nämä laitokset ovat", vakuutin Alviinalle.
Heti oikealla kädellä oli lautavaja, jossa huomasin ruiskun pumppuineen. Sen siivosta saatoin tietää, mihin sitä oli käytetty. Vieressä oli tynnyri, jonka ylitse oli löyhästi sidottu harvakuteista säkkikangasta. Kankaan pussimaisesta puhjukasta korjasin muutamia valkoisia kiteitä, jotka pistin taskuuni.
Juuri samalla sattui huomiooni toinen katos, jossa oli suuri määrä avaamattomia sementtitynnyreitä.
"Mihin kaikki nuo tarvitaan?" kysyin.
"Kukapa ne patroonan tuumat tietää? Alkuviikolla vasta tulivatkin tänne laivalla."