"Herra on paljon nähnyt ja tietää paljon". —
"Neiti sanoo Piilmanniksi vaan". — —
Navetan ovi oli nyt minulle avoin. Sain vapaasti astua pyhäkköön.
Se oli suuri, valoisa navetta; ikkunat olivat laajat ja oikein uutimilla varustetut. Vaikka oli paras kesäaika, niin lehmiä pidettiin sisällä. Siinä syödä nyhtivät viherrehua tai märehtivät, turvepehkuilla maaten. Ilma oli navetassa tavattoman puhdas ja raitis. — Todellinen lehmien palatsi!
Näin heti, että katosta lähellä pitkisseiniä riippui kummallakin puolen navettaa rivi leveäsuisia kiviastioita. Kivivateja oli kaikkiaan neljätoista, — lehmiä navetassa arviolta satamäärä.
Olin tarkastelevinani sähköjohtolankoja. Sain keittohuoneesta käsitikapuut ja kiipesin, muka sähkölankojen takia, katonrajaan asti. Sopivassa tilaisuudessa pistin päretikun kiviastian sisään. Huomasin sen sisältävän hiukan kellertävää, vesimäistä nestettä. Alviina paraillaan, varsiluuta kädessä, valeli Jordanin vedellä navetan toista lattianpuoliskoa. Oma puoleni oli vielä koskematon. Tultuani alas tikapuilta, pistin päreeni väkivesiviemäriin. Kun nyt päretikkua tarkastelin, huomasin, että sen päässä höyrysi hieno, valkoinen huurrekaasu.
Olin nähnyt kyllin. Alkuperäinen arveluni oli saanut vahvistuksensa.
Menin Alviinan luo: "Eipä täällä minulle taida olla työtä. Kunnossa olivat sähköjohdot."
"Ja näinkö siellä piispanhovissa navetan lattioita valeltiin?"
"Ihan niin, — juuri sillä tavalla! — Mutta voisinhan tarkastaa, miten teillä virtsakaivo on tehty. Se on kai lukossa?"