"Hyvää huomenta toistamiseen!"
"En malttanut pysyä kotona. Piti tulla kuulemaan. — No, kuinka kävi?
Saitteko selkoa asioista? — Arvasin, että te pian ehkä palaatte. —
Kumpiko voittaa vedon?"
"Isänne kyllä voittaa. Asia on täysin selvillä."
"Ja näin lyhyessä ajassa. — Olettepa äärettömän etevä!"
Samalla hän huomasi, minkälainen pukuni oikeastaan oli, — miltä mustalainen näytti! Hän purskahti raikuvaan nauruun, katseli minua joka puolelta ja tirskuili kiusoittelevan lystikkäästi. Pelkään, että "korkea oppi" tunsi itsensä sangen yksinkertaiseksi ilkamoivan tyttölapsen vallattomuuden edessä.
"Mutta miten te olette päässyt noin mustaksi?" hän ihmetteli.
"Kahvi tekee mustaksi, sanotaan".
"Mutta ei mustasukkaiseksi, kuten tädit väittävät! — Tiedättekös, äiti tulee nyt kovin iloiseksi. — Hän oli vedosta ensin niin hirveästi pahoillaan. Mutta me silloin selitimme, — isäni ja minä, — että setä Wallenberg kyllä häviää vedon; ja isäni sanoi, että se ikävä Lankinsuon riita myös nyt loppuu. Mutta äiti ei uskonut. Isä itse oli vakava. Mutta me sanoimme, että tohtori Pohjamo osaa kaikki, ja mihin ikinä hän ryhtyy, sen hän saattaa perille kanssa ja silloin isä ja äiti hymyilivät."
"Me?" —
Hän huomasi puhuneensa itsensä pussiin ja joutui hämilleen. — "Ja minä kerroin sitten äidille teidän valepuvustanne, ja silloin hän nauroi ihan katketakseen."