"Siitä olen vakuutettu", hän lausui lämpimästi.
Tiedustelin herra Ruuthilta hänen omia havaintojaan karjanlannan huonontumisesta.
Sukeutui pitkänlainen keskustelu, josta kävi ilmi, että Ruuth todella oli alkanut epäillä lannan muuttuneen heikkoperäisemmäksi. Pelloille, joihin hänen isänsä aikana ja hänen omassa nuoruudessaan oli vedetty määrätty kuormaluku sekottamatonta lantaa, täytyy nyt vetää samaa lantaa paljon enemmän. Sato kuitenkin tulee pienempi. Ilman apulantoja ei enää lainkaan voida tulla toimeen.
Mitään syytä tähän asianlaitaan hän ei ollut keksinyt. Hän kyllä oli asiaa miettinyt, mutta lopulta tullut siihen johtopäätökseen, että se ei ole lanta, joka huononee, vaan maan tuotantovoima, joka vähenemistään vähenee. Jonkun aikaa voidaan maata viljellä, — määrätyin kausin. Säästelemällä ja apukeinoja käyttämällä voidaan tuottamiskykyä pingoittaa varsin pitkälle — sadoiksi, suotuisissa oloissa ehkä tuhansiksikin vuosiksi, — mutta ennen tai myöhemmin se kuitenkin aina viimein loppuu. Sellaisia esimerkkejä olivat Sahara, Syrian-Arabian ja Gobin erämaat, Sisä-Aasian arot, koko Pohjois-Afrika, kaikki itämaat.
— Huomautin, kuinka perin virheellinen tämä yleinen käsityskanta itse asiassa on, ja kuinka hän ampui yli maalin. Maan tuottamiskyky on loppumaton, luonnon utaret ehtymättömät, niinkauvan kuin aurinko lämmittää, ja ilmakehässä on typpeä, happea, vetykaasuja ja hiilihappoa. Missä luonnonsuhteet muuten ovat suotuisia, siinä maa, itsekseen jätettynä, aina kokoo vähitellen varastoonsa uusia kasvattavia aineksia.
Ryöstöviljelyksellä tietysti voidaan määrätyllä alueella lyhyessä ajassa hävittää vuosituhansien säästöjä. Varottavina esimerkkeinä siitä ovat juuri Pohjois-Afrika ja itämaat. Taikka Suomessa Kymin-laakson entiset kauramaat. Mutta järkiperäisesti hoidetulla vuoroviljelysalueella lisääntyy maan tuotantovoima lisääntymistään.
Jos nyt jollakin tilalla viidentoista — kahdenkymmenen vuoden kuluessa ei ole otettu uusia maita viljelyksen alaiseksi, — jos samalla ajalla talon karjaa on yhä lisätty ja viljelysmaille lannan ohella vedetty savea ja ruoppaa sekä lisäksi vielä kallisarvoisia ostolantoja, mutta viljelystuotteita siitä huolimatta ei ole saatu enemmän kuin ennen, — niin tämä epäilemättä riippuu siitä, että talon oma karjanlanta on heikontunut.
— "Että asianlaita todella on sellainen, en ole aikaisemmin tiennyt. Mutta tiedän sen nyt. — Herra Wallenberg on sen minulle opettanut. Hän tahtoo väittää, että nykyaikaiset navetat ovat maanviljelyksen tuhoksi!" —
Huomautin vielä, kuinka navettain ilmanvaihtojärjestelmä tuli käytäntöön, yksinomaan meijeriliikettä silmällä pitäen. Tuli saada hajutonta maitoa ja puhdasta, maukasta voita. Yksipuolisesti on ajateltu ainoastaan tätä asiaa. Sillä välin annetaan navetan arvokkaimman kaasun, ammoniakin, lentää tuuletustorvien kautta ilmaan. Se ei nyt tule hyödyksi harakoillekaan. — Korkeintaan mikroobeille ja eräille vaarallisille tautibasilleille. Wallenbergin mielestä "mädätetään maailmaa". — Entisinä aikoina sitoutui ammoniakkia suurin määrin navetan verekseen lantaan, sitä kyllästyttäen!
— "No niin, teillä on nyt navetoissanne ilma verraten puhdasta. Mutta kuitenkin, kuka tietää, eivätkö lehmät talvella kärsi navetan kovasta vedosta yhtä paljon, kuin ennen läävän ummehtuneista kaasuista? — Wallenberg pitää navettansa suljettuna; hänen navetassaan ei ole vetoa. Mutta siitä huolimatta sen ilma on täysin raitis, raittiimpi kuin teillä! Hän saa ammoniakin sidotuksi: hankkii itselleen samalla voimaperäistä karjanlantaa sekä uuden apulannoitusaineen, joka on viisi kertaa tehokkaampaa kuin kalliilla hinnalla ostettu ammoniumsulfaatti. — Yksi tie, kaksi asiaa!" —