Kai käsivartes iskenee,
Mut sit' ei pyydä maa:
Mit' itse miekkaskaan ei tee,
Yks laulus aikaan saa!
Se mielet kaikki sytti ain,
Se epätoivon kaas —
Maa kuoloaan nyt vuottaa vain:
Se laula intoon taas!
"Bertran de Born — ja orjan ies?
Ei, sit' ei nähdä kai!
Mua pelko ei saa mykäks, mies,
Sen harmi aikaan sai:
Kun toivo laulajalta jää,
Niin tunteit' uhkuu syän,
Maanystävää jos peljättää,
Hän itkee kaihoon yön.
"Mut harmista ken kalvistuu,
Ei puhkee säveliin;
Vait kiukuissaan on ylväs suu,
Jää huulet tiukkaan kiin!
Se mieltä polttaa, pakottaa
Ja rintaa painaa vain:
Te muut, te laulut laulakaa,
Ma isken harmissain.
"Provence jos tajuis häpyään,
Kenties tää kannel sois;
Jos uljain päin ois yksikään,
Taas aika laulaa ois.
Ei isäin ylpeyttä näy,
Jäi kunnia jo pois;
Vain nöyrin päin nyt oikeus käy,
Ja vapaus on vain lois.
"Mut silti viel' ei huku maa —
Kas, katso pois ja nää!
Jo into mieliin leimahtaa,
Ja haihtuu arkuus tää.
Mies mieheen kautta seudun soi:
Pää pystyyn! pystyyn pää!
Ei kuolla koskaan kansa voi,
Mi aina jäykäks jää!"
1901.
DON HENRIQVE ILTAAN SOITTI.
Don Henriqve iltaan soitti
Ikkunahan infantinnan,
Missä oranjit ne varjos
Kuutamilta Tajon pinnan.
Donna Juanita iltaan
Kaihos ikkunassa linnan;
Oranjit hän päästään puisti,
Lausui suistain tuskaa rinnan:
"Häät ois meillä valmiit, armas,
Jos nyt ois kuin onnen aikaan;
Mutta aattelitko, minne
Vapaan maamme Maurit saikaan?