Kun salaa taivutin lehvää niin
Puun sammalpeitteisen tieltä
Ja nähdä jo koitin siimeksiin,
Hän pois oli kaikonnut sieltä.
Kai tiesin nuo vain kujeiksi kuun,
Mut tahdoin taas olla lasna:
Olin sormea painanut pielelle suun,
Kun kurkistin uteliasna.
Ma tahdoin tuntea uudestaan
Koko satujen viehkeiden taikaa
Ja uinua, vaikkapa hetken vaan,
Taas armasta lapsuusaikaa.
1901.
PYHÄKELLOT.
Käy henkäys siimeissä illan suun,
Ja kullassa välkkyvät pellot;
Läpi hienon auteren heinäkuun
Soi kaikuen iltakellot.
Pien' poika on kuistilla telminyt,
Miss' siimestä köynnökset loivat;
Hän miettien kääntyy äitiin nyt:
"Miks kellot kirkossa soivat?"
Saa äiti syliinsä pienen pään,
Mi on uupunut leikkilöistä,
Ja pienistä pojista kertoo hän
Ja häijyjen peikkojen töistä.
* * * * *
"He läksi ruusuja poimimaan,
Rusoruusuja lehtikoista;
He perhoja liidätti laitaan haan,
Ja sai jo kyllänsä noista.