Ma tunnen vaaras ja vuoristovyös
Ja kaskies sauhut ja uinuvat yös
Ja synkkäin metsies aarniopuut,
Ja siintävät salmes ja vuonojes suut.
Siell' usein matkani määrätöin
Läpi metsäin kulki ja jylhäkköin,
Ja vuorilla seisoin paljain päin,
Mist' uljaan Karjalan eessäni näin.
Tai läksin kyliin urhojen luo,
Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo;
Näin miehet kunnon ja hilpeän työn
Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän.
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,
Käki kukkuu siellä ja kevät on —
Vie sinne mun kaiho ponneton!
1901.
ON HUOLIA NÄITÄ.
On huolia näitä ja tuumia, päitä,
Mut äitisi loihtii, usko pois!
Kun on vuohi ja maita vain kankaanlaita,
Ei luulis, ett' torpassa elää vois;
Mut tyttösen kasvatti sirkun ja kainon
Ja keitti ja kitsasti töllissään,
Ja pennejä ain on,
Myös pennejä hällä on säästössään.
Mikä äitisi liekin, mut loihdit se siekin,
Sä järkevän järjettömäksi saat.
Ei mull' ole vuohta, ei tölliin tuohta,
Ja taivas tiennee torppani maat;
Mut kahden kun raadamme tyynellä miellä,
Ja kitsas ja tarkka on tyttö tää,
Niin pennejä vielä,
Myös pennejä meillekin säästöön jää.
1901.