1900.
TAAS LAINE NOUSEE VIELÄ.
Ja jälkeen suurten myrskyin
Jo mainingin laine nous;
Se vankkana kulki hyrskyin,
Ja sen niskalla haaksemme sous.
Yhä korkeammalle kantain
Se purtta nostatti vaan;
Näit eessäs riemua rantain,
Näit siintoa taivaanmaan.
Kai aalto nouseva vain on?
Ei vaipune kuohut veen?
Jo voimassa vetten painon
Nyt syöksymme syvyyteen!
Älä kaihoa murhemiellä,
Vaan hymyy hienosti sie;
Taas laine nousee vielä,
Ja silloin se rantaan vie.
1900.
ILMAN IMMET.
Sä näitkö impiä ilman,
Jotk' kohtalon kuteita loi?
Mun arka ja himmeä silmän'
Ei nähdä heitä voi.
Runoniekat, te näätte ne illoin,
Miss' siinä he lointaan luo,
Ja niisien liehuissa silloin
Väriaiheita teille tuo.