Tyhjiks jäi paikat palon; myrskyyn lentää tuhka talon. Kaaret törröttää ja mustat torvi-tynkät; katsoo taivaan pilvet synkät huoneisiin.
Sortui lies! Raunioihin kylmiin noihin vielä kerran katsoo mies. — Niin tyynnä tarttuu matkasauvaan. Vaikk' kohtas isku kohtalon, jäi vielä sulo lohtu toki: kun rakkaitaan hän koota koki, kas, tallellahan kaikki on!
Alas virtas! — vaski riittää, — kaava tuli täytehen! Tokko tekijöitään kiittää työ, kun tuomme esiin sen? Ehkei luontunut? Jos lie haljennut? Oi, kenties, kun toivo hymyy, edessä jo turma lymyy.
Maan poveen, kätköön pyhän mullan, uskomme työmme tuottehen; niin maamies kylvää siemenen ja luottaa nousuun viljakullan, kun aika tulee täytehen. Myös kallihimmat siemenetki peitämme murhein poveen maan ja toivomme, ett' tulee hetki, kun käy ne eloon ihanaan.
Tornista kirkon verkkaan vain soi kuolinkellot, kumahtain. Surusoitto seuraa haudan pieleen, matkalaista saattain viime tielleen.
Oi, jo puolisosi rakkaan, oi, jo uhrautuvan äidin tumma Tuonen ruhtinas tempas, mies, sun rinnoiltas, luota lasten hentoisten, joita kantoi hellien, joita hellään vaali innoin, imettäin ne äidinrinnoin. Oi, nyt perheen siteet sulta laukes, iäks katketen; kodin onni, äiti kulta muutti maille varjojen; poiss' on kodin hellä käsi, silmä, joka valvoi öin; orpoja ja itseäsi vieras hoitaa lemmetöin.
Kunnes kello jäähtyy siinä, raskas työ nyt seiskohon. Pojat, joit'ei mikään kiinnä, vapaat niinkuin linnut on. Tähtein tuikintaan ollaan jouten vaan, kunnes iltakuoro haipuu; mestari vain huoliin vaipuu.
Metsätöiltään miesi palaa reippain mielin illan suussa, kodin lämpimille halaa. Lampaat määkyin kotiin kulkee, ammuu karja kiiltokarva, käyräsarvi; kellot kilkkaa, kun ne tulee perävilkkaa. Lyhdekuormaa ruuna kiskoo; kiertäin vyhteen, poika viskoo yli lyhteen kukkasvyön. Tanssihin käy nuori kansa jälkeen työn. Tiet ja torit tyhjenevät; hauskan lieden luokse kertyy perhekunnat; kirskuin kiinni portit kaupungin jo pannaan. Hämy synkkä maahan lankee; vaan ei pelkoon meitä saata varjot yön; rauhanmies voi tyynnä maata: — laki valvoo, poistain pahantyön.
Kallis oikeus, kaikkein suoja, taivaantytär, onnen tuoja, kevein pakoin sidot vapaan; perustan loit kaupungeille, johdit yhteistoimen teille metsäläiset ihmistapaan, yhteen liitit höllät ohjat, annoit siveystajun pohjat, kallihimman tunteen toit, lemmen isänmaahan loit!
Sadat käsivarret käkee yhteistyöhön rattoisaan; liikkeist' innokkaista näkee voiman, tahdon tarmokkaan. Mestari ja sälli kanssa tietää vapaan työnsä lait; kukin mies on paikallansa, herjaaja se olkoon vait. Työssä sun on kunnias! Vaivannähnyt palkan kantaa: Arvon saakoon ruhtinas, meille arvon työmme antaa.