Halki vuorten Terek huima syöksyy uomassaan: Hiipii luo tshetsheeni tuima, hioo puukkoaan. Mut on taattos urho oiva, välttyy surman suu… Tyynnä laps on unelmoiva, — tuuti, tuulan tuu!
Jätät kerran äitis vaisun, kuljet taistotein; hyppäät selkään ratsun raisun piikein, kiväärein. Satulas, min kirjon sulle, silkkiin kutoutuu… Uinu, lapsi, rakkain mulle, tuuti tuulan tuu!
Pystypäin käyt urhon innoin riviin kasakkain; hyvästelen kaihorinnoin, — käsin viittaat vain! Silloin itken murhein karmain pieluksessa suu… Uinu, enkelini armain, tuuti, tuulan tuu!
Jäytämään ne rintaa jäivät poltteet kyynelveen; rukoilen ma yöt ja päivät, taikoja ma teen; mietin, kuinka kärsit mailla, miss' on olo muu… Uinu, — viel' oot huolta vailla, — tuuti, tuulan tuu!
Pyhän kuvan äitis vielä matkaan sulle suo; missä kuljet maailman tiellä, seuraas jääköön tuo. Äitis lahjaan vaaran eessä sielus turvautuu… Uinu, lapsi, mieli seessä, tuuti, tuulan tuu!
ADELBERT VON CHAMISSO.
RAJUILMA.
Sa parvekkeella linnan näit vanhan kuninkaan; pois katseen synkän loi hän yli synkän, pilvisen maan.
Rajuilma, kaukaa nousten, tuli myrskynä kohisten; hän miekan nojassa seisoi, vait kahvaa kourien.
Käsi toinen, josta kirpos jo valtikka itsestään, se kultaista kruunua vielä koki suojella raskaan pään.